Uutta näkökulmaa yhdistysten toiminaan

Kuortaneen Säästöpankkisäätiö logo

Liiveri ja Kuortaneen Säästöpankkisäätiö ovat tehneet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on parantaa nuorten työllistymismahdollisuuksia.

Säästöpankkisäätiön tuen avulla Liiveri on myöntänyt seitsemälle eri yhdistykselle rahaa yhteensä yhdeksän nuoren palkkaamiseen kesäksi 2017. Tulevat työtehtävät vaihtelevat peli- ja luontokerhojen suunnittelusta some-markkinointiin sekä uusien tapahtumien luomiseen. Monipuolisia tehtäviä yhdistää se, että perinteisten kesätöiden, kuten ruohonleikkuun ja jäätelömyynnin sijasta nuori pääsee kehittämään yhdistyksen toimintaa.

Hakuaika yhdistyksille oli vuoden 2017 alussa. Liiverin nuorisojaosto oli mukana käsittelemässä hakemuksia ja valituiksi tulivat seuraavat yhdistykset:

  • Ilmajoen Yrittäjät: Palkattava nuori osallistuu Osatahan-tapahtuman suunnitteluun, kehittämiseen ja järjestämiseen yhdessä yhdistyksen hallituksen kanssa.
  • Liikunta- ja kyläseura Kaanaa: Palkataan kaksi nuorta, joista toinen uudistaa kaanaalines.com-sivuston ja toinen kartoittaa jokilaiva- ja kaupunkijunatoiminnan nykytilan, kerää asiakaspalautetta sekä kehittää markkinointia.
  • Nopankylän kyläseura: Palkattava nuori ideoi, toteuttaa ja markkinoi kylälle 3-4 tapahtumaa eri kohderyhmille (lapset, nuoret, seniorit, perheet).
  • Seinäjoen Jalkapallokerho-juniorit: Palkattavan nuoren työtehtäviin kuuluu leirintäalueen asiakaspalvelun lisäksi some-markkinointi, tiedotus sekä erilaisten tapahtumien ideointi ja suunnittelu.
  • Kitinojan Kyläseura: Palkataan kaksi nuorta pyörittämään kesäkahvila- ja leikkikenttätoimintaa.
  • Nurmo Metsästysseura: Nuori palkataan suunnittelemaan uuden metsästysmajan markkinointia.
  • Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura: Nuori palkataan järjestämään Satumaatangoviikon tapahtumia Seinäjoen torille ja Törnävänsaareen. Lisäksi nuori on mukana muun muassa Luova Lava Lapsille -leirien organnissa sekä nuorisoseuran Suomi100-projektissa.

 

Ota yhteyttä Tilaa uutiskirje