Suomen kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo nappasi tunnelman haltuunsa toteamalla: ”Tulevaisuutta ei ole – se tehdään!” Ylitalo antoi paljon pohdittavaa kylien tulevaisuudesta myönteisessä valossa. Tälle ajalle tärkeä nosto oli myös nähdä kylät luottamus- ja turvayhteisöinä. Kylissä ihmiset kohtaavat toisiaan ja koska he ovat kylissä kotonaan, kohtaamiset ovat aitoja. Kyläyhteisöillä on myös kyky ottaa kiinni yksilöstä, tarvittaessa kannatella heikompia.
Tulevaisuuden kylä 2.0 -hankkeen päätöstilaisuudessa kuultiin hankkeeseen osallistuneiden kylien kehitystarinoita. Yhdistävänä tekijänä tarinoista huokui yhteisöllisyyden voima ja halu tehdä toisten hyväksi.
Liiverin alueelta kehittämistarinaansa avasi Honkakylä. Honkakylässä on tehty työtä mm. kylän brändin kirkastamiseksi. Kylien yksi houkutusvoima sisältyykin heidän nostamaansa lauseeseen: ”Täällä arki pysyy ihmisen kokoisena.” Honkakylän tarinaan voi tutustua lisää tästä linkistä.
Illan loppuhuipennuksen tarjoili Simo Ralli. Antina kuultiin tuttuja Elonkerjuun tekstejä, jotka nousevat pohjalaisuuden sydänjuurista. Ralli antoi myös käytännön ohjeet oman kodin hankintaan. Markki kannattaa arvioida kusi-, kivi- ja pihasaunatestin avulla.
Liiverin alueen pilottikyliä Honkakylän lisäksi olivat Hirvijärvi, Koskenkorva, Kainasto, Koura ja Ilmajoen keskusta. Hanke on mahdollistanut kylien kehittämistä ja investointeja. Hankehakemuksista Liiverin hallitus on toukokuun loppuun mennessä hyväksynyt kahdeksan, arvoltaan hyväksytyt hankkeet ovat yhteensä 447 060 euroa. Osa hankehakemuksista odottaa vielä käsittelyä ja Elinvoimakeskuksen hyväksyntää.