Nuorten mukaan tuleminen toimintaan uudistaa yhteisön toimintaa ja alueen kehittämistä. Lisäksi se antaa nuorille kokemuksia siitä, että on arvokas sekä omilla mielipiteillä on väliä ja omaan elinympäristöön voi vaikuttaa.
Haluamme kannustaa erilaisia organisaatioita, kuten yhdistyksiä ja seuroja, ottamaan nuoria mukaan toimintaan ja antaa nuorten vaikuttaa. Kokosimme viisi ideaa, miten nuoret voi saada mukaan. Ääneen tällä sivulla pääsevät yhdistystoimijat sekä toiminnassa jo mukana olevat nuoret vapaaehtoiset ja yrittäjät. Mahdollisuuksia ja erilaisia tapoja osallistua ja osallistaa on loputtomasti!
Tälle sivulle kootut ideat ja videot ovat osa Osallistuvat nuoret 2.0 -hanketta.
Tutustu ideoihin, inspiroidu ja poimi talteen teille sopivat ideat!
Mietitkö miten nuoria voisi saada mukaan toimintaan? Katso kokeneiden yhdistystoimijoiden vinkit videolta.
Minkälainen toiminta sinua kiinnostaa? Yhdistystoiminta, nuopparin toiminta tai vaikka yrittäjyys – lähde rohkeasti kokeilemaan eri vaihtoehtoja!
Anna nuorille mahdollisuus ottaa vastuuta ja toteuttaa omia projektejaan tai osa-alueita yhdistyksen toiminnassa. Tämä antaa nuorille tunnetta merkityksellisestä osallisuudesta ja kannustaa heitä sitoutumaan yhdistyksen toimintaan pidemmällä aikavälillä. Kysy suoraan nuorilta, minkälaiseen toimintaan he haluavat osallistua. Siihen nuoret osaavat vastata parhaiten itse. Toteuta kysely perinteisesti tai vaikka sähköisesti, Formsia, Google Formsia tai Mentimeteriä käyttämällä. Kaikkien vastanneiden kesken voi arpoa palkinnon, esim. lahjakortit toimivat aina.
Hirvijärven kylä sai Liiveriltä sparrausapua nuorten mukaan saamiseksi. Yhdessä toteutettiin kysely kylän nuorille.
– Kyselystä saatiin vastauksia mitä nuoret toivovat. Vastauksia pystyy käyttämään tulevaisuudessa, kun suunnitellaan lapsille ja nuorille toimintaa. Positiivista vastauksissa oli, että useat ilmoittivat olevansa kiinnostuneita osallistumisesta ja järjestämisestä. Ennen kyselyä vain arvailtiin mitä nuoret haluavat. Kysely antoi varmuutta tekemiseen, ja sen jälkeen nuorille on toteutettu heidän toivoma jalkapalloleiri ja leffailta, kertoo Hirvijärvi-Komsi kyläyhdistyksen puheenjohtaja Mari Mäki-Karvia.
Mitä nuoret ja nuoret vapaaehtoistyöntekijät merkitsevät Seinäjoen Elävän Musiikin yhdistykselle ja alueelle laajemmin? Miten yhdistystoiminta olisi houkuttelevaa nuorille?
Lähde: Kansalaisareena
Jos saat nuorten huomion, olet jo pitkällä. Käytä viestinnässä kanavia, jotka tavoittavat nuoret tehokkaasti. Kysy nuorilta, missä kanavissa he haluaisivat tietoa yhdistyksen toiminnasta. Hyödynnä sosiaalista mediaa, luo houkutteleva verkkosivusto ja käytä visuaalista sisältöä, kuten kuvia ja videoita. Nuoria kiinnostaa usein nopea ja visuaalinen tiedonvälitys, joten pidä viestintä dynaamisena ja helppona sulattaa. Innosta myös nuoria mukaan viestinnän tekemiseen ja anna tekemiseen vapaat kädet.
Viestintävinkit ja paljon muuta löydät Kansalaisareenan Nuorten vaapaaehtoistoiminnan käsikirjasta, jota myös vapaaehtoistoiminnan asiantuntija Veera Henriksson suosittelee hyödynnettäväksi nuorten tavoittamiseen.
Ylistarossa koettiin, että kylät tarvitsevat nuorten näkökulmaa ja viestintää nuorten näkökulmasta. Yhteistuumin todettiin, että Ylistaron näkyvyyden lisäämiseksi tarvitaan yhteinen kesäsomettaja.
Kesäsomettajana työskennellyt Matilda Latvala toi kylien viestintään uutta näkyvyyttä ja houkutteli niin paikallisia kuin matkailijoita tutustumaan alueen tarjontaan. Samalla hän sai itse arvokasta työkokemusta, kehitti osaamistansa ja rakensi kylien elinvoimaisuutta.
”Kannattaa kertoa avoimesti asioista nuorille, sillä se usein madaltaa kynnystä lähteä toimintaan mukaan. Kerrotaan esim. miten toimintaa toteutetaan, jos esim. kokouksia niin mitä niissä tapahtuu. Olisi hyvä kertoa mitä toimintaan osallistuminen vaatii (esim. mistä osaamisesta hyötyä, paljonko vie aikaa jne.), sekä kertoa jos esim. osallistumisesta maksetaan jotain korvauksia tai toiminnan kautta on pääsy mielenkiintoisiin mahdollisuuksiin (esim. opintomatkat, tutustumiset jne.) Nuoret lähtevät myös usein toimintaan helpommin, jos kaveri lähtee myös. Tätä voisi huomioida sillä, että toimintaan voisi ilmoittaa itsensä lisäksi kaverin samalla tms.”
Liiverin nuorisojaoston jäsen
Onko teillä mahtava idea, mutta ei riittävästi porukkaa toteuttamaan sitä? Paikalliset nuorisotoimet, seurat tai yhdistykset voivat suunnitella samaan aikaan juttuja nuorille ja yhteistyöllä syntyy usein parhaat toteutukset. Kutsukaa vaikka eri yhdistyksiä kevätpäiväänne pitämään työpajoja – näin osallistujat pääsevät tutustumaan muuhunkin toimintaan. Ottakaa myös nuoret mukaan suunnittelemaan!
Liiveri, Etelä-Pohjanmaan EU-tietokeskus sekä paikalliset nuorisotalot järjestävät yhteistyössä Putsaa pöytä päättäjillä -tapahtumia vuosina 2023 ja 2024 Jalasjärvellä, Nurmossa ja Ilmajoella.
Tapahtumissa nuoret viettivät iltaa kuntapäättäjien kanssa pelaillen, pizzatarjoiluista nauttien ja keskustellen. Ideana oli vaihtaa tietoa puolin ja toisin: nuoret pääsivät jututtamaan päättäjiä heitä askarruttavista asioista ja päättäjät puolestaan kertomaan päätöksenteosta. Päättäjiä tapahtumissa edustivat kunnanjohtajat, eri toimialojen johtajat sekä kunnanhallituksen ja -valtuuston jäsenet.
– Uudenlaisia tapahtumia on helpompi lähteä toteuttamaan, kun tehtäviä voi jakaa useammalle järjestäjälle, kommentoi Osallistuvat nuoret 2.0 -hankkeen Sanna Pihlaja.
Kun nuorille annetaan mahdollisuus toteuttaa oma projekti, voi lopputulos olla näinkin upea! Ilmajoen nuorisovaltuuston Eero-Pekka Hautamäki ja Lauri Pentinmäki kertovat videolla Ilmajoen ulkokuntosalin toteuttamisesta. Projekti tehtiin yhteistyössä Ilmajoen Kisailijoiden, nuorisovaltuuston ja kunnan kesken.
”Tämä oli meidän molempien ensimmäinen iso hanke ja kyllä siihen matkalle mahtui kaikkia haasteita. … Nyt tämä viimein on tässä!”
Luota siihen, että nuoret nauttivat osallistumisesta rennossa ympäristössä. Järjestä tapahtumia ja kokouksia, joissa on matala kynnys liittyä mukaan. Tiedota mahdollisuuksista avoimesti ja aktiivisesti ja kannusta nuoria osallistumaan. Vältä liiallista byrokratiaa ja kannusta avointa vuorovaikutusta. Yhdistyksen ilmapiirin tulisi olla kutsuva ja ystävällinen.
”Mua yllätti yhdistyksen toiminnassa ehdottomasti se, kuinka tiivis tämä yhteisö on, mutta silti kuinka älyttömän helppoa tähän yhteisöön on päästä mukaan,” kertoo Selmun vapaaehtoinen Susanna Savonen.
”Meillä nuoret on joka asiassa mukana, eli meillä ei tällä hetkellä ole nuorisoryhmää. Nuoret pitää Nallesairaalaa, tehdään yhteistyötä kirpputorin kanssa, pitävän kielikahvilaa…”, luettelee SPR Seinäjoen puheenjohtaja Katja Palkoma.
Nuoret kertovat, mitä ovat saaneet vapaaehtoistoiminnasta
Valitkaa nuorten kanssa toiminnan teemat ja projektit, jotka liittyvät nuorten kiinnostuksen kohteisiin ja tulevaisuuden haasteisiin. Esimerkiksi Leader-, Nuoriso-Leader- tai Erasmus+ -rahoituksesta voi saada sopivan kannustimen suunnitella nuorten kanssa yhteisen projektin. Leader-rahoitus sopii myös nuorille yrittäjille. Aikuisten tehtävä on tukea ja kannustaa – ja antaa nuorten ideoille siivet!
Helmi Viirimäellä ja Fiia Iloviidalla on yhteinen 4H-yritys, Wohvelikahvila. Nuoriso-Leader-rahoitus auttoi heitä yrittäjyyden alkumetreillä.
Nurmon nuorisotila Kenun nuoret ovat toteuttaneet useita Nuoriso-Leader-projekteja, joilla on lisätty tilan viihtyisyyttä.
Sedu Ilmajoen nuoret toteuttivat Nuoriso-Leader-projektina biljardipöydän hankinnan, mikä toi yhteisön käyttöön uuden harrastusmahdollisuuden ja opetti samalla nuorille projektinhallintaa ja vastuunkantoa.
Siirtolaisuusmuseolla aktivoidaan nuoria mukaan museon toimintaan erilaisten projektien ja tapahtumien kautta. ”Nuoret tuo meidän toimintaan uutta näkökulmaa, uusia toimintatapoja ja uudistavat siis toimintaa”, sanoo toiminnanjohtaja Paula Vannesluoma.
Eero Välkkilän yritys, ESV Motors, tekee mm. pienkonehuoltoja ja autofiksauksia, verkkokauppatoimintaa ja freestyle-näytöksiä motocross-tapahtumiin. Tarina inspiroi nuoria ottamaan askeleen kohti omia unelmia.
Hyödynnä Liiverin vinkit ja mahdollisuudet nuorten mukaan saamiseksi.