Liiveri

Seinäjoki Ilmajoki Jalasjärvi

Kärki

Kärki

Kärki on luonnonläheinen, viihtyisä ja lapsiystävällinen. Se  sijaitsee Seinäjoen eteläpuolella. Kärjen halki kulkeva Törnäväntie johtaa Seinäjoen Peräseinäjoelle. Kärjen kautta pääsee uudelle etelänpuoleiselle ohikulkutielle, josta pääsee kätevästi kohti Tamperetta, Jyväskylää sekä Lapuaa.


Yhteiset tilat ja harrastusmahdollisuudet

Koulun sali ja iltapäivätoiminnan tilat tarvittaessa ovat käytettävissä. Kärjen koulun salissa voi harrastaa monenmoista liikuntaharrastusta. Sali onkin aktiivisesti käytössä mm. pesäpalloilijoilla, lentopalloilijoilla, kilpa-aerobic -tanssijoilla ja salibandypelaajilla. Ulkoilureitistöt.


Alueella toimivat yhdistykset

Kärki-seura ry.


Kylän tapahtumia

Kärki-seura ry:n järjestämät tapahtumat  vaihtelevat vuosittain.


Palvelut 

Alueella on koulu, lähikauppa, pizza-kulma, posti, hammashoitola, leikkipuisto ja päiväkoti, jossa toimii myös eskari. Lisäksi seurakunta tarjoaa päiväkerhotoimintaa. Alueella myös vanhuspalveluyksikkö, joka on erikoistunut dementiahoitoon. Kirjastoauto pysähtyy ainakin Palokärjentaipaleella, K-kaupan pihassa, koulun pihassa ja Jahtitaipaleella.


Kylän yritystoiminta

Kärjessä on eri alojen pienyrityksiä.


Kylän vahvuudet

Oma koulu, jossa toimii luokat 1 – 6. Päiväkoti, jossa toimii myös eskari. Lähikauppa, joka tarjoaa tasokasta postipalvelua.


Kylämme tulevaisuuden mahdollisuudet

Tarjota ajanmukaista opetusta, esiopetusta ja päivähoitoa. Lähiliikunta- ja ulkoilumahdollisuudet kaikille.


Kylän tärkeimmät kehittämisen kohteet

Koulu, päiväkoti, neuvola, nuorisotilat, kunnollinen valaistus puistoalueille, pulkkamäki, lisää roskiksia ja puistonpenkit. Luistelukenttiä saisi olla kolme, kaukalo, isompi kenttä ja pieni vasta-alkajien harjoittelupaikka. Koulun viereisen puiston kehittäminen ja kunnostaminen, leikkitelineet ja välineistön kunnostaminen puistossa, niin että turvallista ja mukavaa leikkiä. Pyörätiet ja niiden huono kunto, julkinen liikenne erittäin vajavaista. Asukasyhdistysten järjestämissä tilaisuuksissa voisi olla enemmän yhteistyötä kaupungin toimijoiden kanssa. Kannattaisi myös miettiä esim. vuokrien suuruutta liikuntatiloista varsinkin asukasyhdistyksiltä tai muilta paikallisilta aikuistoimijoilta.


Vältettävä uhat

Uhkana turvattomat ja huonokuntoiset kevyen liikenteen väylät ja reitit kouluille (Kärjen koulu ja Pruukin yhtenäiskoulu). Nuorisotilojen puute, nuoret kokoontuvat koulun etupihalla ovien edessä. Mopojen, moottoripyörien ja mopoautojen liikenne puistokäytäviä pitkin. Paremmalla suunnittelulla, yhteistyöllä kaupungin kanssa ja kunnollisilla tiloilla ja henkilöresursseilla lapsi- ja nuorisotyöhön voidaan estää uhkien toteutumista. Neuvolapalvelut takaisin Kärkeen, lapsiperheitä on tosi paljon alueella.


Rakennuspaikkoja

Kärki laajenee kovaa vauhtia etelään päin kiinni uuteen ohitustiehen.


Erityispiirteet

Historiallista maisemaa Törnävälle päin.


Päivitetty 19.10.2017

Kärki-seura ry

pj. Marjo Niskanen
karkiseura@gmail.com