2024 - Nuori yrittäjyys :Luovasta koruyrittäjästä kultaseppä!
Ellamaria Mattila
Idea sai alkunsa, kun hakija oli kansainvälisessä yrittäjäkoulussa. Hakija on sopinut kultasepän kanssa koulutuksesta. Hankittuja taitoja hakija pystyy hyödyntämään uuden idean eteenpäin viemisessä. Nuoriso-Leader-tukea myönnettiin koulutuksen kuluihin. Projektilla mahdollistetaan uuden tekniikan oppiminen, jolla voin tehdä kilpailijoista eroavia tuotteita.
2024 - Nuori yrittäjyys :Yritykselle kalusteosto
Jopen Drone Kuvaukset
Yrityksen tuote on ilmakuvaus eli lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuen dronella kuvaus ilmasta. Nuoriso-Leader-rahoituksella hankitaan kaksi lisäakkua droneen ja lisäakkujen mukaan otettava laturi + editointiohjelmisto ja kotisivusto yritykselle.
2024 - Nuori yrittäjyys :Valokuvauksen kehitys, lainatarvikkeista itsenäistyminen
Ahma Productions, Osma Hietaniemi
Yritys tarjoaa valokuvauspalveluita yrityksille ja yksityishenkilöille. Nykyiseen kohderyhmiin kuuluvat mm. autoliikkeet, yksityiset autonomistajat ja tapahtumajärjestäjät. Yrittäjän valokuvaustoiminnassa osaaminen on ylittänyt kuvaustarvikkeiden laadun, erityisesti objektiivien osalta. Nuoriso-Leader-tukea myönnettiin kameratarvikkeiden hankintaan. Projekti lisää nuoren yrittäjän osaamista ja mahdollistaa yritystoiminnan kehittämisen.
2024 - Nuorten porukat :Toiminnallisuutta oppitunneille ja yhteisöllisyyttä koko kouluun!
Seinäjoen yhteiskoulun oppilaskunnan hallitus
Nuoriso-Leader-tukea myönnettiin monenlaisiin harrastusvälineisiin (esim. jalkapalloihin, pingismailoihin ja hierontapalloihin), jotka tulevat käyttöön toiminnallisiin oppitunteihin ja pitkien välituntien ohjattuihin toimintoihin. Nuoret haluavat mahdollistaa toiminnallisuuden lisäämisen oppitunneille ja lisätä aktiivista tekemistä välitunneille.
2024 - Nuorten porukat :Skorfest
Nuorten porukka
Skorfest on Seinäjoen ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden kulttuurituottajaopiskelijoiden luoma tapahtuma, jonka toimeksiantajana on Seinäjoen kaupunginorkesteri. Tapahtuma on suunnattu toisen asteen opiskelijoille ja se järjestetään Rytmikorjaamolla. Rytmikorjaamon pieni lava tulee harrasteyhtyeen käyttöön, jossa he esittävät peli- ja elokuvamusiikkia sekä tunnettuja kappaleita. Festivaali huipentuu päälavalle, jossa Seinäjoen kaupunginorkesteri esittää populaarimusiikkiin pohjautuvan cover-konsertin. Nuoriso-Leader-rahoitusta myönnettiin toivekappaleiden nuotitukseen.
2024 - Nuorten porukat :Kyykkää opiskelijoille
Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMO
Kyykkä on suosittu peli nuorten keskuudessa. Järjestetään ensi vuonna (2025) matalan kynnyksen kyykkäturnauksia Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Hankitaan tätä varten kyykkäsettejä 2 kpl. Tällä mahdollistetaan nuorten sosiaalista yhdessä olemista ja matalan kynnyksen osallistumista kyykkätapahtumiin.
2024 - Nuori yrittäjyys :Wohvelikahvila
Fiia Iloviita ja Helmi Viirimäki
Nuoriso-Leader-tukea myönnettiin Ylistaron keskustassa sijaitsevan Wohvelikahvilan tarvikkeisiin. Kahvilan pitäminen kesällä antaa nuorille tilaisuuden harjoitella yrittäjyyttä ja nuoret pääsevät toteuttamaan itseään leipomisen ja asiakaspalvelun saralla.
2024 - Nuori yrittäjyys :Kyösti Katainen
Ruohonleikkurin hankinta
Nuoriso-Leader-tuella hankitaan ruohonleikkuri, joka mahdollistaa kesätyön nuorelle 4H-yrittäjänä.
2024 - Nuori yrittäjyys :Uuden palvelimen hankinta
Aaro Varis
Nuoriso-Leader-tuella hankitaan palvelin, jolla esimerkiksi ylläpidetään nettisivuja ja vuokrataan siitä jäljelle jäävää palvelintilaa yksityishenkilöille. Projekti mahdollistaa liiketoiminnan kasvattamisen, eli uudella palvelimella voidaan tarjota enemmän palveluita sekä suuremmalle asiakaskunnalle.
2024 - Nuorten porukat :Kanootti Tasangon Talvikkien partiomajalle Soukallejoelle
Tasangon Talvikit RY, Ilvekset
Nuoriso-Leader-tuella hankitaan kanootti Tasangon Talvikit RY:n partiomajalle Soukallejoelle, Friskinkosken ja Friskinlammin rantaan. Partiomaja peruskorjataan kesällä-syksyllä 2024 ja sinne rakennetaan laituri, sekä uimaranta, josta mahdollista lähteä kanootilla kanotoimaan.
2024 - Nuorten porukat :Sähkökitara nuopparille
Nuorten porukka
Hankitaan käytetty sähkökitara ja tilataan tarvittavia tarvikkeita. Nuoria kiinnostaa musiikki ja yhdessä soittaminen. Sähkökitara Pohjan nuorisotilan bänditilassa mahdollistaa uusien bändien soittamisen ja tutustumisen soittamisen kautta uusiin kavereihin.
2024 - Nuorten porukat :HipHop - Tansku
SPR Seinäjoki nuoret ja Hyllykallio-seura
Hiphop-Tansku-tapahtuman tavoitteena on tarjota nuorille mielekästä ajanvietettä, joka sisältää toiminnallisia ehkäisevän päihdetyön menetelmiä nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi. Lisäksi tapahtumalla pyritään madaltamaan kynnystä ottaa yhteyttä tapahtumassa mukana oleviin tahoihin, jotka voivat tukea nuoria päihteisiin tai hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Tapahtumassa on mm. graffitien maalausta, hiphop tanssin opetusta, ehkäisevään päihdetyöhön ja seksuaaliterveyteen liittyviä työpajoja 5 kappaletta. Illan päättää paikallinen rap-artisti Joacim, joka on myös puhumassa Nurmon yläasteella perjantaina kiusaamisesta, erilaisuudesta ja syrjäytymisestä. Nuoriso-Leader-tukea myönnettiin graffitityöpajaan.
2024 - Nuorten porukat :Jymyn nuoret valmentajat
Nurmon Jymy Salibandy (nuoret valmentajat)
Tarkoituksena on kouluttaa nuorista valmentajia. Nuoret valmentajat kokoontuvat valmentajatapaamisiin kouluttautumaan ja oppimaan uutta. Lisäksi nuorille valmentajille järjestetään tapaamisia, jossa he pääsevät vaihtamaan ajatuksia ja kokemuksia valmentamisesta. Muuten nuorten koulutus valmentajiksi tapahtuu arjessa, ryhmiä ja joukkueita valmentaessa. Nuoriso-Leader-tuella hankitaan harjoitusvälineitä, joita voi harjoituksissa käyttää. Harjoitusvälineet ovat kaikkien seuran joukkueiden käytössä, eli yli 250 harrastajan käytössä.
2024 - Nuori yrittäjyys :3D-tulostin muoviosien valmistukseen
Touko Viirimäki
Nuoriso-Leader-tuella hankitaan 3D-tulostin, jolla voidaan toteuttaa erikoisvalmisteisia muovikomponentteja yritysten tarpeisiin.
2024 - Nuori yrittäjyys :Pimujen ohjelma ja pehmis
Mimosa Viitala
Nuoriso-Leader-tuella hankitaan 4H-yritykseen pehmiskone, jota asiakas voi vuokrata siten, että yrittäjät ovat itse pehmiksiä tekemässä.
2024 - Nuorten porukat :SeAMK speksi
SeAMK speksin työryhmä
SeAMK speksi järjestettiin helmi-maaliskuussa 2024 Seinäjoen Nuorisokeskuksessa. Speksi on korkeakouluperinne, jossa yhdistyvät opiskelijakulttuuri, teatteri, improvisaatio ja musiikki. Speksin tärkein tavoite on lisätä yhteisöllisyyttä SeAMKissa. Yhdessä tekeminen ja kokeminen mahdollistavat eri koulutusalojen tuomisen yhteen ainutlaatuisella tavalla. Speksin työryhmä koostui SeAMKin eri alojen opiskelijoista ja henkilökunnasta ja taustaorganisaationa toimi Kutu ry. Nuoriso-Leader-tukea käytettiin esitystilan vuokrakustannuksiin.
2024 - Nuori yrittäjyys :Valokuvausta keikoilla ja tilaisuuksissa sekä sometyöt eri yrityksille / henkilöille
Nina Leppänen
Nuoriso-Leader-tuella hankittiin kamera, jota nuori käyttää tehdessään sometöitä yrityksille ja yksityisille henkilöille esimerkiksi keikoilla ja tilaisuuksissa.
2024 - Nuorten porukat :Iltalisä: Oheisohjelmaa Rytmikorjaamon keikoille
SeAMKin kulttuurituottajaopiskelijat / Selmu
Opiskelijaryhmä järjestää Rytmikorjaamon kevään 2024 tapahtumiin oheisohjelmaa. Suunnitelman mukaan keikoilla järjestetään esim. flasmob, dance cam, elävä taideteos spraymaaleja hyödyntäen sekä erilaisia visoja, joista voi voittaa pieniä palkintoja. Rytmikorjaamoa somistetaan illan teemaan sopivaksi erilaisilla koristeilla. Oheisohjelmien on tarkoitus yllättää ja piristää keikkakävijöitä ja luoda asiakkaille keikkakokemus 2.0. Nuoriso-Leader-tuella hankitaan somisteita.
2024 - Nuorten porukat :PS5 taloon
Kenun nuoret
Nuoriso-Leader-tuella hankittiin Kenun nuopparille PS 5 -pelikonsoli ja pelejä. Projektilla haluttiin lisää tekemistä, iloa, kokemuksia, sen myötä päästään kisaamaan yhdessä, pelaamaan uusia pelejä ja saadaan lisää yhdessä tekemistä. Projekti mahdollistaa myös lanien ja streamien järjestämisen jatkossa.
2024 - Nuorten porukat :Kellarista käyttöön -välituntitila
Ylistaron yläkoulun tukarit ja oppilaskunnan hallitus
Koululta puuttuu mukava välituntitila. Tilaan tulisi sohvia, latauspaikkoja, pelejä ja muuta tekemistä. Tilaan on myös mahdollista jäädä keskustelemaan nuoriso-ohjaajien kanssa. Tilaa käyttäisivät myös yläkoulun tukioppilaat sekä oppilaskunnan hallitus kokouksissaan. Koululta löytyi oppilaiden ideoimana kellaritila, vanha kuntosali mikä on tyhjillään ja oppilaat haluaisivat tilan hyötykäyttöön. Lataamo-idea tuli nuorilta, kun aina on puhelimesta akku loppu, ja itseäänkin olisi hyvä välillä saada ladattua. Nuoriso-Leader-tuella hankittiin tilaan tarvikkeita, kuten säkkituoleja ja latureita. Yhteistyössä projektissa on Seinäjoen kaupungin nuorisopalvelut ja Ylistaron kappeliseurakunnan nuorisotyö.
2024 - Nuorten porukat :Jäätelökevät
Seinäjoen yhteiskoulun yrittäjyyskurssi
Oppilaat ovat myyneet puolen vuoden ajan tuotteita koulun kioskissa ja huomanneet, että olisi hyvä myydä myös kylmiä tuotteita. Projektissa hankittiin Nuoriso-Leader-tuella jääkaappi/pakastin ja sen myötä myyntiin voitiin ottaa esimerkiksi jäätelöitä. Koko koulun yhteisö hyötyy pakastimesta.
2023 - Nuori yrittäjyys :Hitsauskone laatikkopyörille
Seinäjoen pyöräpaja (tmi)
Nuoriso-Leader-tuella hankittiin hitsauslaitteet, jotta yrittäjä voi alkaa kehittämään ja valmistamaan omaa teräsrunkoista laatikkopyörää. Projektilla mahdollistetaan yrityskokeilu, jossa kokeillaan onnistuisiko laatikkopyörän kehitys, valmistus sekä myynti. Liikeideana on alussa valmistaa tavarapyöriä, joista ensimmäisenä versiona laatikkopyörä.
2023 - Nuori yrittäjyys :MattoKauppias
Aleksi Hauhia / MattoKauppias
Projektissa Nuoriso-Leader-rahaa on myönnetty tukemaan nuoren mattoja tarjoavan yrittäjän laitehankintoja. Hankittavia laitteita ovat tuftauskone, mattotrimmeri, projektori ja lankakerin.
2023 - Nuorten porukat :Sähkökitarat nuopparille
Nuorten porukka
Projektissa on tarkoitus hankkia Nuoriso-Leader-rahan avulla nuorisotalolle kaksi sähkökitaraa, jotka ovat kävijöiden vapaasti käytettävissä.
2023 - Nuori yrittäjyys :Markkinointiprojekti
Maksymilian Handkiewicz
Projektissa Nuoriso-Leader-rahaa on myönnetty tukemaan ääninäyttelyyn keskittyvän yritystoiminnan kehittämiseen. Tuettavia hankintoja ovat mikrofoni ja akustiikkalevyt.
2023 - Nuori yrittäjyys :ArtBy Tahiti
Tahiti Alanko / ArtBy Tahiti
Projektissa Nuoriso-Leader-rahaa on myönnetty tukemaan yrityksen laitehankintaa, tablettitietokonetta, joka tulee mahdollistamaan yrityksen digitaalista tekemistä. Tablettia on tarkoitus käyttää digitaalisena piirtoalustana.
2022 - Nuori yrittäjyys :Uuden raivaussahan hankinta
J-klapi / Juho Karhunen
Projektissa Nuoriso-Leader-rahalla tuettiin yrityksen tarjottavien palveluiden laajentamista metsänhoitotöihin rahoittamalla raivaussahan hankintaa.
2022 - Nuori yrittäjyys :Yrityksen perustaminen, studion tietokoneiden päivitys
Samuel Nortunen / No Tune Productions OY
Nuoriso-Leader-rahoitusta on myönnetty tukemaan vahoja tietokoneita parantavia osia parantamaan niillä tehtävää työtä.
2022 - Nuorten porukat :Leffaillat nuorille perhetalolla
MLL Seinäjoki / Perhetalo Kivirikon nuoret
Projektissa Nuoriso-Leader-rahaa on myönnetty mahdollistamaan elokuvien katselu perhetalolla ja tarkoituksena on järjestää nuorille leffailtoja. Rahalla on tarkoitus ostaa elokuvalisenssi, Netfilx, Disney+ ja Spotify vuodeksi, sekä popcorn kone.
2022 - Nuorten porukat :Pelikonsoli pop up -nuopparille
Nuorten porukka
Projektissa hankittiin Nuoriso-Leader-rahan avulla pelikonsoli pop up -nuopparille lisäämään tekemistä ja viihtyvyyttä. Pelikonsoliksi valikoitui helposti kuljetettava ja useamman yhtäaikaisen käyttäjän mahdollistava Nintendo Switch. Pelikonsoli mahdollistaa lisätekemistä suhteellisen pienessä tilassa.
2022 - Nuorten porukat :Biljardipöytä kirjastoon
Seinäjoen kaupunginkirjasto
Kirjastolle hankittiin Nuoriso-Leader-rahan avulla biljardipöytä nuortentila Kuplaan. Pöytä on käytettävissä kirjastokorttia vastaan aina Kuplan aukioloaikoina. Tarkoituksena on ottaa käyttöön varausjärjestelmä, jotta mahdollistetaan pöydän käytettävyys suunnitellusti.
2022 - Nuorten porukat :Oheistreenivälineet kuntoon
Nurmon Jymy salibandy P13-joukkue
Projektissa tarkoituksena on mahdollistaa nuorten salibandyn pelaajien oheistreeniä. Nuoriso-Leader-rahalla on tarkoituksena tukea tätä mahdollistavia treenivälineitä, joita ovat lippupallovyöt, jenkkifutispallo, pujottelukepit jalkoineen, reaktiopallot ja jalkapallot.
2022 - Nuorten porukat :Nurmon nuoret
Nuorten porukka
Projektissa Nuoriso-Leader-rahan avulla hankittiin nuorisotilan viihtyvyyttä parantamaan lautapelejä, palloja, kaiutin ja mikrofoni, pleikkariohjeimet, led-valoja sekä koripalloteline.
2022 - Nuorten porukat :Salibandyvarusteita nuorille
Rouben nuoret
Projektissa Nuoriso-Leader-rahalla hankittiin nuorisotila Roubelle salibandyvarusteita, maalivahdeille kaksi kypärää, panssaripaitaa ja housut, sekä kahdeksan salibandymailaa. Nuorisotila pääsee hyödyntämään alakoulun liikuntasalia, jossa varusteet pääsevät käyttöön. Varusteet lisäävät pelaamisen turvallisuutta ja mukavuutta.
2022 - Nuorten porukat :Lukion aula viihtyisäksi
Ylistaron lukion opiskelijakunnan hallitus
Projektissa lukion opiskelijat haluavat parantaa aulan viihtyvyyttä eri tavoin. Nuoriso-Leader-rahalla on tarkoituksena hankkia lukion aulaan uusi kahvinkeitin, mikroaaltouuni, 2 säkkituolia, sohvatyynyjä, vilttejä, sekä
vilteille säilytyslaatikko.
2021 - Nuori yrittäjyys :Loiste NY - promootiopalvelu tuotteille tai palveluille
Loiste NY
Loiste NY tarjoaa promootiopalvelua tuotteille tai palveluille. Projektissa on tarkoitus tukea nuorta yrittäjyyttä markkinoinnissa ja palvelujen suunnittelussa. Nuoriso-Leader-rahaa tullaan käyttämään muun muassa työvaatteisiin ja painatuksiin, vuokra-, matka- ja markkinointikuluihin, sekä logoon.
2021 - Nuori yrittäjyys :PaljuSpa2
Lyyti Saarela
Projektissa Nuoriso-Leader-rahalla on tarkoitus tukea yritystä, joka tarjoaa paljukärryn vuokrausta, yritystoiminnan kehittämisessä. Projektissa yrityksen on tarkoituksena perustaa nettisivut, ostaa tulostin mm. vuokrasopimusten tekoon, ostaa painepesuri paljun puhtaanapitoon ja hankkia mainosplakaatit paljuun.
2021 - Nuori yrittäjyys :Yleiskoneesta tehokkuutta
Reetta Pakkala
Projektissa Nuoriso-Leader-rahalla tuettiin yleiskoneen ostoa. Koneen tarkoituksena oli parantaa leivonnaisten ja ruokien tekemisen tehokkuutta ja näin mahdollistaa isomman tilausmäärän.
2021 - Nuorten porukat :Nuorten toimintaa perhetalolle
Mannerheimin lastensuojeluliitto
Projektissa mietittiin porukalla, miten saataisiin lisättyä nuorten viihtyvyyttä MLL:n perhetalolla ja kiinnostusta sen toimintaan, koska erityisesti nuorille suunnattua toimintaa on vähän. Nuoriso-Leader-rahoituksella hankittiin erilaisia lautapelejä, peilejä, sisustusvaloja, leivontatarvikkeita, maaleja, puhelimien latauspiste, julisteita, koristetyynyjä, taulupohjia, sekä erilaisia askartelutarvikkeita. Näillä onnistuttiin luomaan värikkäämpi ja nuoria miellyttävämpi ilme sisustukseen, sekä enemmän ikäluokkaa kiinnostavaa tekemistä.
2021 - Nuorten porukat :Tour de Finland
Tasangon Talvikit
Projektissa Nuoriso-Leader-rahoituksen avulla matkustettiin Suomen sisällä, käyden muun muassa Kolilla vaeltamassa, majoittuen hankituissa kahdessa teltassa. Suunnitteluvaiheeseen osallistui yhteensä yhdeksän nuorta, mutta lopulliselle matkalle pääsi osallistumaan kuusi nuorta, kolmen mukaan lähdön estyttyä. Projekti sivisti osallistujia Suomesta, tiivisti porukkaa ja antoi eväitä tulevaisuuteen. Matkalle hankitut teltat pääsivät Tasangon Talvikkien lippukunnalle jatkokäyttöön.
2021 - Nuorten porukat :Eräkerho nuorille
Ylistaron metsästysseuran nuorisojaosto
Nuoriso-Leader-rahoituksen avulla järjestettiin eräkerho nuorille, jossa tehtiin monenlaisia asioita. Opeteltiin sytyttämään nuotio turvallisesti, kompassin käyttöä, riistakameran käyttöä, tunnistamaan eri riistaeläimiä ja niiden jälkiä. Tehtiin yhdessä kanu-loukku joka vietiin yhdessä nuorten kanssa metsään ja jonne riistakamera laitettiin kuvaamaan. Onnistuimme siinä, kuinka kivoja kerhokertojen aiheet olivat, saimme lapsilta ja heidän vanhemmilta hyvää palautetta. Kehittämisideaksi nousi, että ehkä ikärajaa olisi hyvä rajata tiukemmin, sillä nuorimmat osallistujat eivät jaksaneet aina keskittyä ihan loppuun saakka. Hankimme Burrel riistakameran ja nettiliittymän. Projektia oli järjestämässä 3 nuorta, mutta kerhoon, jota varten hakemus tehtiin, osallistui 15 nuorta/lasta.
2019 - Nuorten porukat :Viety-porukka
Viety-musiikkiporukka
Nuoriso-Leader-rahoituksen avulla vuokrattiin tila mm. musiikin äänittämiseen, tuottamiseen ja miksaamiseen.
2019 - Nuorten porukat :Musat ja bassot jytää
Nuorisotalon nuoret – Dixie
Projektissa hankittiin Nuoriso-Leader-rahoituksella nuorisotilojen biljardisaliin uusi äänentoistosetti vanhojen huonosti toimivien tilalle. Nykyään musiikki kuuluu särisemättä ja projektin toteuttaminen lisäsi nuorten yhteishenkeä.
2019 - Nuorten porukat :Estekalusto, monikäyttökalusto
Nuorten porukka
Projektissa hankittiin Nuoriso-Leader-rahoituksella estekalustoa Luomankylän yhteiskäytössä olevalle ratsastuskentälle. Kalustoa ovat päässeet hyödyntämään yksittäiset hevosharrastajat, keppihevosharrastajat, sekä valmentajat valmennuksissa.
2019 - Nuorten porukat :Donkkaamalla kondikseen
Etelä-Pohjanmaan Steiner-koulun oppilaskunnan hallitus
Projektissa hankittiin Nuoriso-Leader-rahoituksella koripalloteline, sekä kaksi koripalloa. Koripallo on nyt suosittu peli välitunneilla ja sitä pelaavat oppilaat yhdessä eri luokilta. Pelaaminen on lisännyt liikkumista välituntien aikana, jonka lisäksi välineitä hyödynnetään myös liikuntatunneilla.
2019 - Nuorten porukat :Sumoa ja ystävyyttä
Nurmon nuoppari
Projektissa hankittiin sumopainipuvut (2kpl) Nurmon nuorisotilalle. Suunnitelmana oli järjestää teemailta, jossa nuoret saavat kokeilla sumopainia, koronan takia iltaa ei pystytty pitämään vaan se siirrettiin syksyyn ja nuopparikauden avajaisiin. Nuoriso-Leader-rahoituksella saatiin nuorten käyttöön puvut ja suunniteltiin toiminnallinen ilta nuopparille. Puvut jäävät nuopparin käyttöön, jonka lisäksi Seinäjoen eri nuopparit voivat lainata pukuja omiin erikoisiltoihin ja tapahtumiin tämän jälkeen.
2019 - Nuorten porukat :Luritus 10v
Luritus ry.
Projektissa Nuoriso-Leader-rahan avulla teetettiin mittatilaustyönä esiintymisasut koko kuorolle. Asuja on käytetty muun muassa Lurituksen uudessa esitteessä ja Seinäjoen kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa 2019. Korona-viruksen vuoksi Lurituksen kevään juhlakonsertit siirtyvät syksyyn, koska tilaisuuksia ei saa nyt järjestää.
2018 - Nuorten porukat :Mysig
Nuorten porukka
Projektin tarkoituksena oli tuoda Seinäjoelle uudenlainen ja erilainen tapahtuma, jonka artisteiksi valikoitui Samuli Putro, Samae Koskinen, Kalevauva.fi. ja Teemu Markkula. Rytmikorjaamolla järjestetty tapahtuma pyrki olohuonemaiseen, viihtyisään tunnelmaan. Tarkoituksena oli, että tapahtumassa olisi ollut kaksi ruokakojua Griinsectin ja Selmun, mutta valitettavasti Griinsect perui tulonsa viimehetkellä. Tapahtumaan osallistui kaikenikäistä ja monenlaista asiakaskuntaa, nuoria, keski-ikäisiä ja myös eläkeikäisiä. Projektia rahoitti Liiverin Nuoriso-Leader-rahan lisäksi MES, Seinäjoen Kulttuuripalvelut, Kutu ry, Recycle Phone Finland ja SeAMK.
2018 - Nuorten porukat :Yhyres-musikaali
Nuorten porukka
Projektissa käsikirjoitettiin ja toteutettiin musiikkinäytelmä yhdessä eteläpohjalaisnuorten ja maahanmuuttajanuorten kesken. Käsikirjoitus tehtiin yhdistelemällä ja muokkaamalla vanhoja satuja, joita kerrotaan sekä Suomessa että Afganistanissa. Näytelmä kertoi yhdenvertaisuudesta, ennakkoluuloista ja kiusaamisesta. Nuoriso-Leader-tuella hankittiin esitykseen rekvisiittaa, roolivaatteita ja teatterivaloja, muu rahoitus tuli tilausesitysten tuotosta ja lipputuloista. Koko ryhmän näyttelemis-, laulu-, kieli- ja tanssitaito kasvoi huimasti, mutta myös ryhmän yhteishenki kasvoi merkittävästi.
2018 - Nuorten porukat :JBL-soundi saa tanssimaan
Tanssiurheiluseura Botafogo ry
Projektissa hankittiin Nuoriso-Leader-rahoituksella yhteensä kolme erilaista JBL-kaiutinta tanssiseuran käyttöön. Nyt kaikkiin seuran harjoituksiin ja leireihin on riittävästi kaiuttimia, lisäksi kaiuttimet mahdollistavat useampien samanaikaisten toimintojen järjestämisen yhtä aikaa eri paikoissa. On huomattu, kuinka toiminta pysyy mielekkäämpänä, kun välineistö on laadukasta ja toimivaa.
2018 - Nuorten porukat :Rytmi-Instituutin miksauskurssi
Nuorten porukka
Projektissa järjestettiin miksauskurssi Rytmi-instituutin työharjoittelujen lomassa. Miskauskurssi järjestettiin Seinäjoella Sound Acesin studiotiloissa ja se oli suunnattu jo perusteet hallitseville miksaajille. Tarkoituksena oli avartaa kokeneemmankin miksaajan osaamisrepertuaaria, sekä tarjota uusia ja monipuolisia työkaluja käyttöönsä. Nuoriso-Leader-rahoituksen lisäksi rahaa saatiin Kansalaisfoorumilta, eniten rahaa projektissa käytettiin kouluttajan hankkimiseen, joka oli huippuosaaja Hiili Hiilesmaa.
2018 - Nuorten porukat :Hope Dance 2019 -tanssitapahtuma
Nuorten porukka
Peräseinäjoen Ritola-hallissa järjestettiin Seinäjoen ja lähialueiden alakoululaisille suunnattu Hope Dance 2019 -tanssikilpailutapahtuma. Tanssikilpailuun oli ennakkoilmoittautuminen ja osallistujat jaettiin kilpailua varten viiteen eri sarjaan iän sekä harrastuneisuuden mukaan. Tanssikilpailun lisäksi tapahtumassa esiintyi myös rap-artisti Brädi. Lisäksi paikalliset abituerientit vierailivat heittämässä penkkarikarkkeja katsojille ja kilpailijoille. Suurin hankinta, joka tehtiin tapahtumaa varten, oli artisti ja keikan vaatima tekniikka. Muita kuluja olivat catering-kulut sekä juontajan palkkio. Projektia oli Nuoriso-Leader-rahoituksen lisäksi rahoittamassa Minela Säätiö ja Toivolanrannan yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys.
2018 - Nuorten porukat :Ylistarock 2019
Nuorten porukka
Nuoriso-Leader-rahoituksen avulla järestettiin nuorten (kohderyhmä 13-17-vuotiaat) musiikkipainotteinen tapahtuma Ylistarossa, johon kuului nuorten esiintyjien koulutus, jonka ohjasi ammattiteknikko Kimmo Ahola. Koulutus järjestettiin ennen iltatapahtumaa. Iltatapahtumassa nuoret pääsivät itse esiintymään.
2018 - Nuorten porukat :Dixin Edari
Nuorisotila Dixin nuoret
Projektissa Nuoriso-Leader-rahoituksen avulla hankittiin Peräseinäjoen nuorisotila Dixiin kaksi JBL Charge 3 -kaiutinta musiikin kuuntelemiseen. Kaiutinten hankinta venähti syksyyn, sillä nuorisotilat menivät kiinni toukokuun puolessa välissä ja kaiuttimet olisivat olleet tyhjän panttina koko kesän. Projektiin osallistui aktiivisesti neljä nuorta. Kaiuttimet ovat parantaneet nuorisotilan viihtyvyyttä, sillä nuoret saavat vapaasti kuunnella mielimusiikkiaan. Aikaisemmin kuunneltavan musiikin päättivät nuorisotilan ohjaajat. Kaiutinten käyttö on myös opettanut nuorille vastuullisuutta sekä toisten huomioimista. Kaiuttimien lainausaika on 30 minuuttia kerrallaan ja lainaaja on vastuussa laitteesta sekä ajanhallinnasta.
2017 - Nuorten porukat :Työryhmä Improliiga
Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura
Nuoriso-Leader-rahalla tuettiin työryhmän toimintaa, joka toimi Improliigan eli Suomen Nuorisoseurojen kehittämän improvisaatioteatterikilpailun hyväksi.
2017 - Nuorten porukat :SeAMK Speksi
Nuorten porukka
Projektissa haluttiin tuoda Seinäjoelle yliopistoista tuttu speksiperinne eli näytelmäperinne. Speksiprojekti oli avoinna koko SeAMKin väelle ja tällä projektilla haluttiin luoda ja parantaa yhteistyötä yli koulutusalojen. Samalla luotiin usealle opiskelijalle uusi harrastusmahdollisuus, jossa oli tilaa monenlaisille tekijöille. Lisäksi opiskelijat pääsivät tutustumaan eri alojen opiskelijoihin muutenkin kuin yhteisten kurssien tai opiskelijabileiden kautta. Uusi kulttuuriprojekti rakensi uudenlaista yhteisöllisyyttä SeAMKiin. Nuoriso-Leader-rahoituksen lisäksi rahoitusta myönsi myös SAMO oppilaskunta, SeAMK, Seinäjoen kaupunki ja osa kustannuksista katettiin myös lipputuloilla.
2017 - Nuorten porukat :Seikkaillen luontoon - Samoajat metsissä
Seinäjoen Sarka-Versot ry
Projektin avulla hankittiin samoajanuorille puolijoukkueteltta, Nuoriso-Leader-rahoitus kattoi noin neljäsosan teltan hankkimiskuluista, koska ympärivuotiseen retkeilyyn vaaditaan myös kamiina. Muu rahoitus saatiin lippukunnalta sekä nuorten oman varainhankinnan kautta (myyjäiset, keksi-, ym. myynnit). Nuoret kokivat valtaisaa iloa ja hanke tuki heidän itsenäistyvää roolia partiossa.
2017 - Nuorten porukat :RC-lennokkisimulaattorin hankinta
Seinäjoen Lennokkikerho RC-AIRCLUB ry
Lennokkikerhon nuoret saivat ajatuksen uusia kerhon lennätysopetuskalusto tälle vuosituhannelle. Projektissa kerholle hankittiin Nuoriso-Leader-rahan avulla kannettava tietokone sekä siihen RC-lennokkisimulaattori ohjaimineen, loput tarvittavista rahoista hankittiin nuorten kontakteilla. Simulaattori hankittiin keväällä ja asennusten jälkeen se otettiin heti käyttöön kevään kerhoilloissa Rytmikorjaamolla. Simulaattorin avulla pyritään myös houkuttelemaan uusia harrastajia harrastuksen pariin.
2017 - Nuorten porukat :Aginuoret yhteen
Lakeuden Agilityurheilijat ry
Projektissa järjestettiin kuusi agilitytreenikertaa, joiden vetäjäksi hankittiin kouluttaja Katja Ojansivu. Mukaan kutsuttiin seuran jäsenistön lapsia ja nuoria ja lisäksi laitettiin ilmoitus myös Etelä-Pohjanmaan Kennelpiirille, jotta mahdollisuus tavoittaisi alueen muitakin nuoria. Projektiin osallistui 15 lasta ja nuorta. Tarkoituksena oli saada nuoret tutustumaan toisiinsa ja mahdollisesti löytämään kaverin omatoimiseen treeniin ja ylipäänsä rohkaista uusia harrastuksen pariin. Liiverin myöntämä Nuoriso-Leader-raha käytettiin pääasiassa kouluttajan palkkioihin, lisärahoitusta saatiin Etelä-Pohjanmaan kennelpiiriltä.
2017 - Nuorten porukat :Kihnis ei ole kalkkis
Kihniän kylän nuorisoseura ry
Nuoret toteuttivat lyhytelokuvan Viimeiset henget, jonka kesto on 4 min. Kuvauksia tehtiin Kihniänjokivarressa, sekä Hiiroonkallion kodalla. Apuna oli yhden nuoren drone. Nuorisoseuralla oli käytössä oma kamera, johon hankittiin Nuoriso-Leader-rahan avulla lisää muistia eli muistikortteja, lisäksi hankittiin legoja, joista rakennettiin kohtauksien pienoismalleja ideoiden pohjalta. Muistikorteille on tallennettu myös joitakin nuorten tekemiä haastatteluja. Lisäksi rahoituksella hankittiin erityinen videokamera.
2017 - Nuorten porukat :Tanssiliikunta tutuksi kuvin
Tanssiurheiluseura Botafogo ry
Nuoriso-Leader-rahan avulla ostettiin järjestelmäkamera, jossa on myös videomahdollisuus, loput kustannuksista Tanssiuhrheiluseura Botafogo ry maksoi itse. Otetuilla kuvilla pyrittiin tuomaan tanssiliikuntaa tutuksi.
2017 - Nuorten porukat :Nurmon lukion opiskelijoiden välituntiviihtyvyydenkehitysprojekti
Nurmon lukion opiskelijakunta
Nurmon lukion sisäpihaa uudistettiin ja opiskelijakunnan projekti oli osa tätä muutosta. Nuoriso-Leader-rahoituksen avulla hankittiin ulkopingispöytä lisäämään opiskelijoiden välituntiviihtyvyyttä ja fyysistä aktiivisuutta, lopun pöydän hinnasta opiskelijakunta itse maksoi.
2017 - Nuorten porukat :Turvallisia boulderointihetkiä Asemanseudun monitoimihallilla
Asemanseudun Kehittämisyhdistys ry.
Projektissa Asky ry. rakensi Asemanseudun monitoimihallille boulderointiseinän (kiipeilyseinän). Seinän alle tarvitaan turvallisuuden takaamiseksi paksuja alastulopatjoja, joita Nuoriso-Leader-rahoituksen avulla hankittiin yksi, lopun osan rahoitti Asky ry. Nuoret oppivat tarjouspyynnöistä ja niiden vertailuista, sekä huomasivat että he pystyvät itse vaikuttamaan omiin harrastusmahdollisuuksiinsa.
2016 - Nuorten porukat :Viihtyisämpi lukio
Seinäjoen lukion oppilaskunnan hallitus
Projektissa hankittiin Seinäjoen lukion tyhjillään olevaan tilaan Nuoriso-Leader-rahoituksella kaksi pingispöytää, lisäämään koulun välitunti- ja hyppytuntiaktiivisuutta ja lukion viihtyvyyttä.
2016 - Nuorten porukat :Vauhtia välkkiin
Pruukin yhtenäiskoulun oppilaskunnanhallitus
Projektissa hankittiin Nuoriso-Leader-rahoituksella Pruukin yhtenäiskoululle aktiviteettivälineitä lisäämään välituntiaktiivisuutta. Hankittujen välineiden joukossa oli muun muassa mailapelejä, jalkapalloja ja ilmakiekko-peli.
2016 - Nuorten porukat :Televisio ampumaradan nuorille
Ylistaron metsästysseura ry
Projektissa hankittiin Nuoriso-Leader-rahoituksen avulla Ylistaron metsästysseuran majalle televisio lisäämään nuorten viihtyvyyttä, sekä mahdollistamaan ammunnan seurannan televisiosta ja näin konkreettisemman palautteensaannin valmentajalta, lisäksi televisiosta voidaan näyttää myös kilpailujen väliaikatuloksia.
2016 - Nuorten porukat :Movie Night Fever
Hanhikosken Kyläseura ry
Projektin lähtökohtana oli nuorten viihtymisen lisääminen Hanhikoskella. Kylätalolle oli aiemmin saatu televisio, jonka käyttöä rajoitti kylätalon sisustus, joka sisälsi pääasiassa pirtinpöytiä. Niinpä tilaan suunniteltiin nuorille oma nurkkaus, johon hankittiin Nuoriso-Leader-rahoituksen avulla säkkituoli ja divaanisohva. Nurkkaus korkattiin yhteisellä elokuvaillalla, joita on järjestetty nurkkauksen valmistuttua säännöllisesti.
2016 - Nuorten porukat :Okso-teknologiaryhmä
Nuorten porukka
Okson tarkoituksena oli hankkia kuvauskopteri, jonka avulla voisimme kasvattaa nuorten ymmärrystä kuvauskoptereiden mahdollisuuksista ja riskeistä, esittelemällä niitä porukoille, näin jokaisella olisi mahdollisuus kokeilla asiaa käytännössä ja ymmärtää asia näin paremmin. Nuoriso-Leader-rahalla katettiin kuvauskopterin hankintaa ja loput kustannuksista maksoivat nuoret itse.
2016 - Nuorten porukat :Tablettitietokone ampumaradan majalle
Ylistaron metsästysseura ry / Ampumajaosto
Projektissa hankittiin tabletti ampumaradan majalle mahdollistamaan monenlaista kuvaamista. Tablettia voidaan käyttää monipuolisesti kuten leirien, koirakokeiden ja -näyttelyiden kuvaamiseen, mutta tärkeimpänä on nuorten ampujien ammuntatekniikan tutkiminen hidastetun kuvaamisen avulla ja näin sen kehittäminen. Projektissa pyrittiin ottamaan mallia Suomen maajoukkueelta. Nuoriso-Leader-rahan avulla ostettiin tabletti, jonka ylimenneen osan maksoi Ylistaron metsästysseuran ampumajaosto.
2016 - Nuorten porukat :Perjantai 13.
Nuorten porukka
Perjantai 13. -projektissa järjestettiin aikuisten kauhutalo Rytmikorjaamolla. Tapahtumassa asiakkaat kiersivät kahdeksan hengen ryhmissä ympäri Rytmikorjaamoa, jossa oli kahdeksan erilaista kauhuhuonetta. Tapahtuman järjesti SeAMKin kolmannen vuoden tapahtumatuottajaopiskelijat. Nuoriso-Leader-rahoituksen lisäksi rahaa saatiin lipputuloista ja yritysyhteistöistä.
2015 - Nuorten porukat :Koskettimet bändikämpälle
Nuorten porukka
Nuoriso-Leader-rahan avulla hankittiin koskettimet yhteiskäytössä olevalle bändikämpälle.
2015 - Nuorten porukat :Frisbeegolfrata kylätalolle
Veneskoski-Viitala Seura
Projektissa rakennettiin Nuoriso-Leader-rahan avulla frisbeegolfrata kylätalolle, joka on kaikkien vapaassa käytössä. Tarkoituksena oli järjestää leikkimielinen frisbeegolf-turnaus radalla.
2015 - Nuorten porukat :Urheiluvälineitä välituntiliikuntaan
Hyllykallion koulun vanhempainyhdistys
Projektilla pyrittiin parantamaan välituntiliikuntaa hankkimalla Nuoriso-Leader-rahoituksella uusia urheiluvälineitä. Oppilaskunnanhallitus alkoi pitämään vastuuopettajien kanssa välituntitoimintaa, joka osoittautui suosituksi. Tuloksia näkyi lasten innokkuutena liikkua ja toimia toisten oppilaiden ohjaajina.
2015 - Nuorten porukat :Smash Bones Skate Jam
Seinäjoen elävän musiikin yhdistys
Projektissa rahoitettiin Nuoriso-Leader-rahalla Rytmikorjaamolla järjestettyä Smash Bones Skate Jamia, uutta skeitti- ja musiikkitapahtumaa. Leaderin lisäksi rahaa tapahtumalle myönsi SKR.
2015 - Nuorten porukat :Compak-rataan langaton lähetin ja vastaanottimet
Ylistaron metsästysseura ry
Projektissa hankittiin Nuoriso-Leader-rahoituksella Ylistaron järvirannan ampumaurheilukeskuksen compak-radalle langaton radiolähetin ja neljä vastaanotinta. Hankinnat vähentävät huomattavasti ennen harjoittelua vaativaa valmisteluaikaa, kun ei enää tarvitse vedellä johtoja maata vasten. Lisäksi ei tarvitse enää jännittää osuuko jokin luodeista sähköjohtoihin.
2014 - Nuorten porukat :Compak savikiekkoheittimen hankkiminen
Ylistaron metsästysseura ry
Projektissa hankittiin Nuoriso-Leader-rahoituksen avulla Järviradan ampumaradalle uusi Compak-savikiekkoheitin, tällaista ei radalta vielä entuudestaan löytynyt.
2014 - Nuorten porukat :Tyttöjen Huone
Seinäjoen nuorisopalvelut
Projektissa Nuoriso-Leader-rahalla remontoitiin vanhasta toimistohuoneesta tyttöjen käyttöön tarkoitettu tila. Huone maalattiin ja sisustettiin, sekä huonekaluja kunnostettiin. Sisustus piti sisällään muun muassa meikkauspöydän, cd-soittimen ja levyjä, säkkituoleja, peilejä, valaisimia ja erilaisia tekstiilejä. Projektin myötä nuorisotilalla on viihtynyt enemmän tyttöjä kuin aiemmin.
2014 - Nuorten porukat :Etelä-Seinäjoen lukion taukotilan viihtyvyyden parantaminen
Etelä-Seinäjoen lukion oppilaskunta
Nuoriso-Leader-rahalla pyrittiin parantamaan taukotilan viihtyvyyttä hankkimalla julisteita, sisustustarroja, sohville sisustustyynyjä, kahvinkeitin, pelejä ja isoimpana sijoituksena oli biljardipöytä, joka muuttuu myös ilmakiekoksi. Loput tarvittavista rahoista saatiin järjestämällä myyjäiset.
2014 - Nuorten porukat :FakeLAN 2014
SeiLAN
Projektissa järjestettiin Seinäjoen seudun suurin verkkopelitapahtuma. Nuoriso-Leader-rahaa käytettiin projektissa muun muassa verkkokaapelin hankintaan, pöytien, tuolien, verkkolaitteiston ja sähkökaapeleiden vuokraan.