Maakunnallinen varautumiskonferenssi Seinäjoella
Frami B, auditorio, Kampusranta 9
Varaa 29.10.2026 klo 18 kalenteristasi ja tule kuulemaan ajankohtaista asiaa turvallisuudesta ja varautumisesta. Tilaisuuden puhujia ovat tiedustelun ja turvallisuuden asiantuntija, entinen supolainen Saana Nilsson, kansanedustaja Paula Risikko ja sekä kirkkoherra Ari Auranen.
Entistä useammin kuulemme kylissä pidettävissä varautumisilloissa, että ”Tultiin kuuntelemaan, että mihinkä tässä pitää ruveta varautumaan!” Tämä lause äänenpainoineen sisältää kasvaneen huolen maamme rajojen ulkopuolelta tulevasta turvallisuusuhasta.
Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmät ovat yhdessä viranomaisten ja kolmannen sektorin kanssa tehneet jo 10 vuotta yhteistyötä kokonaisturvallisuuden parantamiseksi. Turvallisuusympäristössämme on tuona aika tapahtunut muutoksia, jotka ovat herättäneet eteläpohjalaiset varautumisasioiden äärelle.
Suomeen kohdistuu järjestelmällisesti tuotettua disinformaatiota, jonka tavoitteena on rapauttaa yhteiskuntaa sisältä päin aiheuttamalla turvattomuuden tunnetta, mielipiteiden kärjistymistä sekä epäluottamusta valtaapitäviä ja virallisia uutislähteitä kohtaan. Tämä on nostanut esille tarpeen lisätä ja vahvistaa toiminnassamme luotettavan ja ajantasaisen tiedon välittämistä.
Maakunnallisen varautumiskonferenssin tavoitteena on tarjota ajantasaista tietoa, ”Mihin tässä pitää ruveta varautumaan” – vai pitääkö?
Varautumalla hallitsemme riskejä, tiedolla vahvistamme kansalaisten luottamusta ja yhteen hiileen puhaltamalla vahvistamme luottamusta selviytyä kriisistä.
Ohjelma:
Paula Risikko, kansanedustaja, eduskunnan I varapuhemies, Naisten Valmiusliiton pj.
- Tilaisuuden avaus
- Maaseudun paikallisyhteisöt kokonaisturvallisuuden vahvistajina
Saana Nilsson, turvallisuuden ja tiedustelun asiantuntija. Lähes 20 vuotta Suojelupoliisissa tutkijana, pääanalyytikkona ja esikuntapäällikkönä
- Turvallisuuden tilannekuva NYT!
- Miten jokainen voi hyötyä tiedustelun opeista ja kehittää omaa ajatteluaan
Ari Auranen, Seinäjoen seurakunnan kirkkoherra
- Yhteisöllisyyden merkitys henkiseen kriisinkestävyyteen
- Miten yhteisöllisyyttä kehitetään?
Ilmoittaudu tästä linkistä: https://urly.fi/49zW
Saapumisohjeet: Yhteystiedot – Frami
4K – Kyvykkäät ja kestävät kumppanikylät