Kurikkalainen Reijo Hämäläinen toimi aikanaan kuusi vuotta Liiverin hallituksen jäsenenä. Kun kausi tuli tuolloin täyteen, hän jäi toiminnasta pois, mutta tietynlainen kiinnostus sitä kohtaan pysyi. Niinpä hän palasi tänä vuonna hallitukseen Kurikan kaupungin edustajana, kun mahdollisuutta tarjottiin.
– Kaikki kehittyy eteenpäin, niin totta kai suostuin olemaan taas mukana katsomassa, mitä asioita voitaisiin yhdessä toteuttaa, hän kertoo.
Hän näkee Leader-toiminnan mahdollistavan kattamalleen alueelle yhteisöllistä kehittämistoimintaa.
– Iso pointti mielestäni on siinä, että tämä toimintamalli saattaa erilaisia toimijoita yhteen. Mukana ovat esimerkiksi kunta, kyläyhdistykset ja monet muut tahot. Kylille Leader-rahoitus on erityisen tärkeää esimerkiksi kylätaloille, joissa järjestetään erilaisia tapahtumia, joilla voidaan saada tuloja kyläyhdistyksille, mutta eivät ne kuitenkaan valtava bisnes ole. Siksi rahoitusta aina tarvitaan, jotta kylätalojen toimintaa pystytään ylläpitämään ja kehittämään.
Yleishyödyllisten hankkeiden lisäksi Hämäläinen muistuttaa, että Leader-toiminnalla on tärkeä merkitys uusien yritysten alkuun saattamisessa, toimivien yritysten jatkokehityksessä ja investoinneissa.
– Se on kokonaisvaltaista maaseutualueiden elinvoiman nostamista.
Kyläturvallisuutta kehittämässä
Hämäläinen näkee, että paikallisessa kehittämistyössä on viime aikoina korostunut turvallisuusnäkökulma, joka on hänelle työnkin kautta tuttu teema.
– Kun aikanaan aloittelin hommiani Kurikan kaupungin valmiuspäällikkönä, lähdimme viemään kehittämisyhdistyksen kylähankkeen kautta kyläturvallisuuteen liittyviä asioita eteenpäin.
Kyläturvallisuuden parantamiseksi Kurikan kaupunki järjesti muun muassa reilu kuukausi sitten valmiusharjoituksen, jossa olivat mukana kaikki Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmien kylähankkeiden vetäjät. Hämäläisen mukaan Liiverin kylähankkeella onkin tärkeä rooli kyläturvallisuuden edistämisessä.
– Harjoituksen kautta haettiin mallia, mitä voitaisiin monistaa koko maakunnan alueelle kylähankkeen kautta. Uskon, että kylätalojen merkitys kyläturvallisuudessa tulee kasvamaan. Esimerkiksi ison vesikatkon sattuessa kylätaloille voitaisiin järjestää vedenjakelupisteitä tai suuressa maastopalotilanteessa paikka johtokeskukselle.
– Jos pystyttäisiin löytämään rahoitusta varavoiman varmistamiseen, niin kylätalo voisi esimerkiksi laajan sähkökatkon aikana toimia viesti-, evakuointi- tai yhteydenpitokeskuksena. Lisäksi ajankohtaisia aiheita kyläturvallisuuden tiimoilta ovat sydäniskurien hankinta, sekä kyläturvallisuuspöydät, joihin osallistuisivat kaupunkien tai kuntien päättäjät, eri viranomaiset, seurakunta, järjestöt sekä kylien asukkaat yhdessä keskustelemaan asioista.
– Nekin ovat hyödyllisiä foorumeita löytää uusia, yhteisiä toimintamalleja ja yhteistä kehittämistä kokonaisturvallisuuden näkökulmasta, Hämäläinen toteaa.
Mielenkiinnolla uuteen kauteen
Leader-toiminnasta pitkään tauolla ollut Hämäläinen suhtautuu uuteen kauteen mielenkiinnolla.
– Odotan, että meillä on taas hyviä keskusteluja, ideoita sekä hankkeita, ja ennen kaikkea sitä, että kaikki ovat saman asian ympärillä, hän tuumii.
Hämäläinen toivoo myös yhteistyöhankkeita Kurikan Leader-ryhmien välille. Kurikan Jalasjärvi kuuluu Leader Liiveriin ja Kurikka sekä Jurva Leader Suupohjaan.
– Vaikka yksi pala tulee kerrallaan valmiiksi, kehittäminen ei koskaan lopu.