Uusia välineitä Liiverin rahoituksella
Kyrkösjärven rannalla sijaitseva Lakeuden Elämysliikunta ry:n välinevarasto tarjoaa monenlaisia leikki-, urheilu- ja retkeilyvälineitä kaikkien käyttöön. Liiveri on antanut yhdistykselle tukea välinevaraston uudistamiseen. Rahoituksen avulla varaston toinen puoli saatiin muutettua lämpimäksi ja välineiden monipuolisuutta lisättyä. Yhdistyksen hallituksen sihteeri Katrin Tiittanen kertoo, että uusia varustehankintoja ovat esimerkiksi sukset, lumikengät ja potkukelkat. Myös kävelysauvoja, pallopelivälineitä sekä otsalamppuja on saatu. Lisäksi varastoon tehtiin hyllyt, joissa tavarat saadaan nyt pidettyä siististi hyvässä järjestyksessä.
– Talvella sukset, lumikengät ja muut välineet kastuvat, joten niiden säilytys lämpimässä varastossa mahdollistaa kunnollisen kuivumisen. Tämä on tärkeää tavaroiden kestävyyden kannalta, Tiittanen sanoo.
Ensikosketus erilaisiin liikuntamuotoihin
Välineitä voivat vuokrata paitsi yksityiset ihmiset myös monenlaiset ryhmät esimerkiksi varhaiskasvatuksessa ja TYKY-päivillä. Tavarat saa vuokralle päivän ajaksi maksuttomasti. Kokemattomuus ei haittaa, sillä käyttäjillä on mahdollisuus saada ohjeistusta henkilökunnalta välineiden käyttöön.
Tiittanen kertoo, että välinevarasto tarjoaa lapsille ensikosketuksen erilaisiin liikuntamuotoihin. Vanhemmat pääsevät näkemään, mistä lajeista lapsi on innostunut, jolloin kotiin ei tarvitse hankkia turhaan kalliita välineitä.
– Olemme järjestäneet esimerkiksi hiihtokilpailuja lapsille. Nämä tarjoavat mahdollisuuden kokeilla, mistä liikuntamuodoista lapset tykkäävät. Samalla vanhemmat näkevät, minkälaisia välineitä kotiin on tarpeellista hankkia. Välineet voivat olla yllättävän kalliita. Viime talvi oli aika heikko lumitilanteen puolesta, joten kalliiden varusteiden hankkiminen itselle ei välttämättä ole järkevää.
Esteettömän ulkoilun tarjoaminen on Tiittasen mukaan yksi yhdistyksen tärkeimmistä periaatteista.
– Varastossa säilytetään myös pyörätuoleja ja rollaattoreita. Lähistöllä sijaitsevan sairaalan vuoksi yhdistyksellä vierailee paljon apuvälineillä liikkuvia henkilöitä.
Välinevaraston tarjoamista mahdollisuuksista tiedotetaan yhdistyksen kotisivujen ja Facebookin kautta. Myös uutiskirje ja sähköposti toimivat viestintäkanavina.
Tiittasen mukaan heidän käyttäjäkuntansa koostuu sekä satunnaisista että vakituisista asiakkaista. Uusia käyttäjiä on saatu monista maahanmuuttajaryhmistä, kuten ukrainalaisista.
– Tavoitteenamme on mahdollistaa ulkoilu kaikkina vuodenaikoina kaikenlaisissa sääolosuhteissa. Kynnystä lähteä ulos pyritään madaltamaan esimerkiksi järjestämällä maksuttomia ja kaikille avoimia tapahtumia, joiden kautta ihmiset pääsevät tutustumaan erilaisiin liikuntamuotoihin ja -välineisiin. Tapahtumat motivoivat osallistumaan, koska ryhmässä toimiessa kynnys lähteä mukaan on pienempi.
– Toivomme, että yhä useammat innostuisivat ulkona liikkumisesta ja että asiakkaita tulisi lisää.
Tulevaisuuden suunnitelmat
Tiittanen kertoo, että ihmisiltä tulee paljon ehdotuksia tulevaisuuden hankintoihin liittyen.
– Vesielämysaktiviteetteja kysytään paljon. Myös suksien huoltotelinettä on toivottu. Pyöräilykin on kovassa suosiossa, joten tulevaisuudessa voitaisiin harkita esimerkiksi pyörähuollon ja -parkkien järjestämistä.
Asiakkaiden lisäksi myös yhdistyksellä toimivat opiskelijaharjoittelijat ovat tärkeä uusien ideoiden lähde. Tiittasen mukaan ehdotuksista keskustellaan hallituksen kokouksissa, ja toiveet pyritään ottamaan huomioon. Päätöksiä tulevaisuuden hankinnoista ei ole vielä tehty, vaan ne ovat toistaiseksi vasta ajatuksen tasolla. Kirkkoveneen hankkiminen on kuitenkin suunnitelmissa toteuttaa lähitulevaisuudessa.
Tämä juttu on kirjoitettu osana Liiverin Ekotekoja yhdessä -hanketta. Tavaralainaamo on resurssiviisautta. Sen avulla jokaisen ei tarvitse hankkia omia välineitä, mutta jokainen saa mahdollisuuden kokeilla ja harrastaa eri lajeja. Tutustu Ekotekoja yhdessä -hankkeeseen(linkki avautuu uuteen ikkunaan).