Liiveri

Seinäjoki Ilmajoki Jalasjärvi

Viihtyisämpi lukio

Projektissa hankittiin Seinäjoen lukion tyhjillään olevaan tilaan Nuoriso-Leader-rahoituksella kaksi pingispöytää, lisäämään koulun välitunti- ja hyppytuntiaktiivisuutta ja lukion viihtyvyyttä.

Vauhtia välkkiin

Projektissa hankittiin Nuoriso-Leader-rahoituksella Pruukin yhtenäiskoululle aktiviteettivälineitä lisäämään välituntiaktiivisuutta. Hankittujen välineiden joukossa oli muun muassa mailapelejä, jalkapalloja ja ilmakiekko-peli.

Televisio ampumaradan nuorille

Projektissa hankittiin Nuoriso-Leader-rahoituksen avulla Ylistaron metsästysseuran majalle televisio lisäämään nuorten viihtyvyyttä, sekä mahdollistamaan ammunnan seurannan televisiosta ja näin konkreettisemman palautteensaannin valmentajalta, lisäksi televisiosta voidaan näyttää myös kilpailujen väliaikatuloksia.

Paininukkeja Ilmajoki-halliin

Projektissa hankittiin Nuoriso-Leader-rahalla kaksi uutta paininukkea, jotka ovat harjoituksissa käytössä viikoittain. Nuket ovat myös muiden tilaa käyttävien käytettävissä, kuten Suomen Painiliiton maajoukkueryhmillä, Etelä-Pohjanmaan urheiluakatemian harjoitusryhmillä, sekä yläasteen ja lukion liikuntaryhmillä.

Movie Night Fever

Projektin lähtökohtana oli nuorten viihtymisen lisääminen Hanhikoskella. Kylätalolle oli aiemmin saatu televisio, jonka käyttöä rajoitti kylätalon sisustus, joka sisälsi pääasiassa pirtinpöytiä. Niinpä tilaan suunniteltiin nuorille oma nurkkaus, johon hankittiin Nuoriso-Leader-rahoituksen avulla säkkituoli ja divaanisohva. Nurkkaus korkattiin yhteisellä elokuvaillalla, joita on järjestetty nurkkauksen valmistuttua säännöllisesti.

Harrastukset kuntoon!

Projektin tavoite oli parantaa kylämme nuorten harrastusmahdollisuuksia hankkimalla Nuoriso-Leader-rahan avulla jääkiekkomaalit, frisbeegolfkori ja pari pesäpallomailaa ja palloja. Idea sai alkunsa siitä, että nuoria kokoontuu kylän urheilukentille ja puitteet eivät ole kehuttavat, eivätkä innosta aktiiviseen kenttien käyttöön.

Yhteistä ruutuaikaa!

Projektin idea oli hankkia Nopankylän kylätalolle televisio ja laitteet elokuvien katsomiseen. Tämän tuloksena kylätalolla voidaan järjestää elokuvailtoja ja saadaan uutta tekemistä mm. nuopparitoimintaan. Nuoriso-Leader-rahalla tuettiin laitteiden hankintaa ja omavastuuosan maksoi Nopankylän kyläseura ry.

Vauhdilla alamäkeen!

Projektissa hankittiin Nuoriso-Leader-rahoituksen avulla kyläkoulun pulkkamäkeen kenkiin sidottavia lumilautoja, rattikelkkoja, pulkkia ja kypäriä. Idea tuli sitä, että nuoret halusi kokeilla lautailua, mutta se on kallis harrastus. Nyt lajia voi harjoitella, kun välineet ovat valmiina koululla. Uudet ehjät pulkat ovat houkutelleet kaikenikäisiä laskettelemaan ja viettämään aikaa yhdessä. Välineet ovat olleet myös koululaisten ahkerassa käytössä päivittäin, jonka […]

Okso-teknologiaryhmä

Okson tarkoituksena oli hankkia kuvauskopteri, jonka avulla voisimme kasvattaa nuorten ymmärrystä kuvauskoptereiden mahdollisuuksista ja riskeistä, esittelemällä niitä porukoille, näin jokaisella olisi mahdollisuus kokeilla asiaa käytännössä ja ymmärtää asia näin paremmin. Nuoriso-Leader-rahalla katettiin kuvauskopterin hankintaa ja loput kustannuksista maksoivat nuoret itse.

Tablettitietokone ampumaradan majalle

Projektissa hankittiin tabletti ampumaradan majalle mahdollistamaan monenlaista kuvaamista. Tablettia voidaan käyttää monipuolisesti kuten leirien, koirakokeiden ja -näyttelyiden kuvaamiseen, mutta tärkeimpänä on nuorten ampujien ammuntatekniikan tutkiminen hidastetun kuvaamisen avulla ja näin sen kehittäminen. Projektissa pyrittiin ottamaan mallia Suomen maajoukkueelta. Nuoriso-Leader-rahan avulla ostettiin tabletti, jonka ylimenneen osan maksoi Ylistaron metsästysseuran ampumajaosto.