Liiverin alueeseen kuuluu Ilmajoki, Jalasjärvi ja Seinäjoki, joissa on yhteensä 60 maaseutumaista kylää ja 15 asuinaluetta. Liiveri on kylien luottopakki, sillä lähes jokaiseen kylään on rahoitettu hankkeita. Lisäksi Liiverin kyläasiantuntija on sparrannut jo kymmenen vuotta kyliä ja kaupunginosia niiden kehittämisasioissa.
Kylien kehittämisen taustalla on halu edistää asukkaiden aktiivisuutta sekä parantaa kylien viihtyisyyttä ja arjen turvallisuutta. Kylissä tehdään valtava määrä vapaaehtoistyötä, joka luo hyvinvointia ympäristöönsä. Kylätoiminta myös vahvistaa yhteisöllisyyttä ja juurruttaa asukkaita kotiseutuunsa. Liiverin palveluksessa on oma kyläasiantuntija, joka sparraa kyliä ja kaupunginosia niiden kehittämisasioissa.
Liiveri rahoittaa kylien kehittämis- ja investointihankkeita. Kahdenkymmenen vuoden aikana hankkeita on toteutettu lähes jokaisessa kylässä. Minkälaista kehittämistä teidän kylään tarvitaan?
Kylien älykäs varautuminen -hankkeella jatketaan kylien parissa tehtyä varautumistyötä
Sään ääri-ilmiöiden vaikutukset ja muuttunut turvallisuusympäristö kyberuhkineen on lisännyt tarvetta varautua yhteiskuntamme haavoittuvuuteen. Riskitekijöitä ovat esimerkiksi pitkittyneistä sähkökatkoksista johtuvat lukuisat seuraukset ja vesihuollon häiriöt.
Kylien älykäs varautuminen -hankkeella kehitetään kylien kykyä selviytyä mahdollisista häiriö- ja kriisitilanteista. Toiminnan tavoitteena on vahvistaa kyläyhteisöjen osaamista, varustaa kylätaloja, varmistaa veden saanti sekä tiedonkulku ja selvittää rahoitusmahdollisuuksia tarvittaviin investointeihin.
Aktiiviseen kehittämisyhteistyöhön haetaan halukkaita pilottikyliä tai kyläryhmiä.
Liiverin alueeseen kuuluu Ilmajoki, Jalasjärvi ja Seinäjoki, joissa on yhteensä 60 maaseutumaista kylää ja 15 asuinaluetta. Jokaisella kylällä ja paikallisyhteisöllä on oma identiteettinsä ja omat kehittämistarpeensa – lue lisää kylien esittelysivuilta!
Liiverin ylläpitämään juhlatalorekisteriin on koottu yli 40 vuokrattavaa tilaa Ilmajoen, Jalasjärven ja Seinäjoen alueilta. Löydä tarpeitasi vastaava tila nopeasti ja helposti!

Kyläkehittäjä
050 551 0797
Porilaiset Minna ja Mika ostivat Jalasjärveltä vapaa-ajan asunnon.
