Liiveri

Seinäjoki Ilmajoki Jalasjärvi

Keskikylä

Etusivu / Kylät / Kyläesittelyt / Keskikylä

Keskikylä

Keskikylä on vilkas ja elämäntäyteinen, hyvän hengen maaseutukylä. Kylän lävitse kulkeva valtatie 3 pitää huolen siitä, että eloa riittää – uusia ihmisiä tulee lisää tasaiseen tahtiin ja yritystoiminta on aktiivista. Kylän loistava sijainti helpottaa elämää: Jalasjärven keskustaan arkielämän peruspalveluihin on reilun viiden minuutin matka. Seinäjoelle, Kurikkaan, Ilmajoelle, Kauhajoelle ja Karviaan ehtii noin puolessa tunnissa, samoin Seinäjoen ja Parkanon juna-asemille menee puolisen tuntia.

 

Palvelut

Kaikkea ei tarvitse lähteä hakemaan omaa kylää kauempaa. Palvelut ovat lähellä, Juustoportin liikekeskus on oikea herkuttelijan paratiisi, josta löytyy kaupan ja kahvila-ravintolan lisäksi myös erilaisia liikkeitä.

 

Alueella toimivat yhdistykset

Keskikylän kyläyhdistys ja Nuorisoseura, Keskikylän maa- ja kotitalousseura, Larvakylän maa- ja kotitalousseura, Metsästysseura Riista ja diakoniapiiri.

 

Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuudet

Kylällä on todella laajat harrastusmahdollisuudet. Lapsille toimintaa tarjoaa esimerkiksi erittäin aktiivinen 4H-kerho. Harjulassa kokoontuu viikoittain mies- ja naisjumpat. Kädentaitoisille löytyy niin kutomapiiri. Harrastajanäyttelijät ovat vuosittain lavalla nuorisoseurantalo Harjulassa.
Aktiivisen kyläyhdistyksen yksi suurimpia voimannäytteitä, ratsastusmaneesi, tekee kylästämme hevosharrastajan unelmapaikan. Sen yhteyteen on uudelleen rakennettu ulkokenttä.

Harjulan valaistu jääkenttä ovat talvisin kaikkien käytössä. Riistan metsästysmajan kota on ulkoilijoiden vapaassa käytössä latu- ja ulkoilureitistön varrella. Kota on usein yhtenä pysähdyspaikkana koko kunnan liikunta- ja hiihtopäivinä, myös kuutamohiihdoissa. Kodalle on myös rakennettu upea kaksikerroksinen hirsirakennus, jota voi vuokrata omaan käyttöön.

Valtatien varrella kulkeva valaistu hitaanliikenteen väylä takaa turvallisen koulureitin tarjoten vaikka rullaluistelijoille kymmenien kilometrien luistelubaanan. Lisänsä lenkkeilyyn tuo kylän erittäin runsas ja monipuolinen pikkuteiden verkosto, joita pitkin pääsee ihailemaan sekä peltolakeuksia, metsän rauhaa että mäkimaisemiakin.

 

Kylän tapahtumia

Jokavuotinen pääsiäisvalakia kerää ympärilleen Harjulan mäelle väkeä sekä omasta kylästä että kauempaa. Useana vuotena syyskuussa järjestetty Lasten maatalousnäyttely on saanut suuren suosion. Ratsastuskeskuksen maneesi ja ulkokenttä sekä erinäiset kilpailut ovat myös lisänä kylän kalenteritapahtumiin. Nuorisoseurallamme järjestetään lisäksi vuosittain näytelmiä, huutokauppoja sekä tietysti herkuttelijoille myös päivällisiä. Nuorisoseuran taloa voi vuokrata myös yksityiskäyttöön. Vuosittain siellä vietetäänkin lukuisia yksityisiä juhlia.

 

Rakentajan unelma

Keskikylä on unelmapaikka omalle kodille – voit rakentaa tuvan omaan rauhaan ja komian maiseman keskelle, mutta hyvien yhteyksien varrelle. Meiltä löytyy erikokoisia ja -näköisiä vaihtoehtoja: peltotilkulla tai ilman, metsäistä ja pellonreunaa, mäkimaastoa ja tasamaata. Kunnan vesijohto- ja viemäriverkosto helpottaa suuresti rakentamista. Lisäksi kylässä on valokaapeliyhteys. Kaupan päälle pääset osaksi elävää kyläyhteisöä. Keskikylän MKS tarjoaa kylään tupaa rakentavalle 300 €:n vuokravapaan kalustostaan!

 

Kylän vahvuudet

Aktiivinen kyläyhteisö, hyvät kulkuyhteydet, Juustoportti, seurantalo, ratsastusmaneesi ja -kenttä, hyvä sijainti, väestön kasvu, kylän mieltäminen maaseutumaisena asuinpaikkana, aktiivinen tonttikauppa, maaseutumaisen asumisen arvostuksen nousu.

 

Päivitetty 28.2.2023

Keskikylä

keskikyla.harjula@gmail.com

Kylältä löytyy myös juhlatalo

Suunnitteletko juhlien tai tilaisuuden järjestämistä kylällä? Tutustu vuokrattavissa olevaan kylän juhlataloon.