Vain viiden minuutin automatkan päässä Seinäjoen keskustasta sijaitsee Kiikku, pieni maaseutumainen kylä Seinäjoki-Vaasa valtatien varressa. Seinäjoen suuosan oikaisu-uoma Kyrönjokeen kulkee kylän läpi tuoden lisänsä kylää hallitsevaan peltomaisemaan sekä kyläläisten harrastusmahdollisuuksiin. Kiikun kylämaisemaan kuuluu olennaisesti myös hevoset, onhan kylässä ratsastuskoulu maneeseineen. Hevosharrastuksen parissa viihtyy myös moni kyläläinen, minkä mahdollistaa jo rauhallinen maalaisympäristö mutta myös rento ilmapiiri. Kotitalouksia kylässä on noin 80 ja asukkaita runsas 130. Asukkaista valtaosa käy töissä kylän ulkopuolella.
Kirjastoauto, koulukuljetus ja seurakunnan kerhot.
Kylätalo, jonka pihapiirissä on leikkipuisto. Pelikenttä, joka on talvella valaistu ja jäädytetty. Lehtisalon louhosuimapaikka on osoittautunut suosituksi uimapaikaksi, jonne tullaan kauempaakin. Paukanevan pitkospuureitti laavuineen ja lintutorneineen on ahkerassa käytössä samoin kuin Kiikun padonalue kalastuksen harrastajille. Joenvarsi tarjoaa hyvät mahdollisuudet lenkkeilylle sekä harrastuksille hevosten ja koirien parissa.
Kiikun kyläseura, Etelä-Pohjanmaan urheiluratsastajat (E-pur ry).
Kylässä on yksityisten omistamia rakennuspaikkoja.
Kylän suurimpana vahvuutena on sen läheinen sijainti Seinäjoen keskustaan nähden. Kaupungin palvelujen paljouteen on matkaa vain kuusi kilometriä. Hyvät kulkuyhteydet takaavat helpon ja nopean liikkumisen myös kevyelle liikenteelle. Kaupungin läheisyydestä huolimatta Kiikussa asuminen on väljää ja maaseutumaista.
Paukanevan esteettömän 600 metrin lähiliikuntareitin lähtöpaikka on Seinäjoelta Vaasaan kulkevan pohjoisen ohikulkutien (numero 18) levähdyspaikka. Tämän lähiliikuntareitin loppupäähän rakentuu keväällä 2011 esteetön lintutorni. Esiselvityshankkeessa valmistuu myös suunnitelma hevosreitistöstä Kiikun kautta Ylistaroon.
Kiikun kylästä, sen syntymisestä, kehityksestä ja nykyisyydestä on kirjoitettu kirja, Lyly keinuu Kiikussa. Kirja on julkaistu vuonna 2005 ja sen on kirjoittanut Riitta Ampuja.
Viemäröinti ja valaistus. Turvallisempi ja monipuolisempi hevosreitistö. Yhteisöllisyyden lisääminen kylässä.
pj. Antti Pöytälaakso, puh. 0400 264 462
antti.poytalaakso.oy@luukku.com