Liiveri

Seinäjoki Ilmajoki Jalasjärvi

Veneskoski-Viitalankylä

Etusivu / Kylät / Kyläesittelyt / Veneskoski-Viitalankylä

Veneskoski-Viitalankylä

Veneskoski-Viitalankylä sijaitsee noin 12 kilometrin päässä Seinäjoen keskustasta Kuortaneelle päin. Naapurikyliä ovat Keski-Nurmo ja Koura. Veneskoski-Viitalankylä on rauhallinen kyläyhteisö, jonka läpi virtaa Nurmonjoki. Maisema on maalaismainen peltoineen ja metsineen. Alueella on reippaat 150 taloutta ja asukkaita runsaat 600 henkilöä.


Palvelut

Kyläyhdistys on remontoinut vanhan Viitalan koulun kylätaloksi, Venestaloksi. Se toimii kyläläisten yhteisenä tilana ja sitä voi vuokrata esimerkiksi juhliin. Siellä järjestetään myös kansalaisopiston kursseja ja bingoa.


Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuudet

Venestalo on kylän keskus, jota käytetään moneen tarkoitukseen. Siellä kyläseura ja kansalaisopisto järjestävät erilaisia tapahtumia. Kansalaiopisto järjestää kylällä mm. puutyö-, musiikki- ja englannin kursseja. Koulun pihalla pelataan kesäisin pesäpalloa ja talvisin kaukalopalloa. Lisäksi harrastustiloina käytetään Toivola-hallia, jossa on kaikille avoin kuntosali. Veneskosken louhoksella käydään ahkerasti kesällä uimassa. Talvisin louhoksella on avantouintipaikka saunoineen. Latuja vedetään talvisin laajalle alueelle. Hiihtämällä pääsee louhoksen lisäksi mm. Lankariin ja Mykänristinlaavulle. Alueella on kaksi leikkikenttää, joista toinen on Venestalolla ja toinen Isokoskentien varressa. Lisäksi yhteisessä käytössä on neljän korin frisbeegolfrata.


Alueella toimivat yhdistykset

Veneskoski-Viitala -seura toimii alueella tehtävänään lisätä kyläläisten viihtyvyyttä järjestämällä erilaisia tapahtumia ja tarjoamalla harrastusmahdollisuuksia.


Kylän tapahtumia

Kyläseura järjestää vuosittain pääsiäiskokon ja suuren joulutapahtuman sekä pyöräilykampanjan ja syksyisin onkikilpailun. Tapahtumiin osallistuu kylällä suuri määrä ihmisiä. Kyläseura pyrkii jatkuvasti uudistamaan tapahtumiaan ja toimintaansa.


Rakennuspaikkoja

Yksityisiltä voi kysellä tontteja, mutta tarkasta kaupungilta rakennuslupa- asiat ennen ostamista.


Kylän vahvuudet

Erinomainen sijainti, yleinen aktiivisuus, kyläläiset, kylän halki virtaava Nurmonjoki.


Hyvät puolet yritystoiminnan kannalta

Hyvä sijainti ja kasvava kylä.


Tärkeimmät kehittämiskohteet

Palveluiden parantaminen alueella, pyörätieverkoston kehittäminen, viemäröinti, Venestalon kehittäminen, Veneskosken louhoksen maisemointi.


Vältettävät uhat

Kylän aktiivisuuden tukeminen ja toimintaedellytysten mahdollistaminen on erittäin tärkeää, jotta kylä kehittyisi edelleen.


Päivitetty 19.10.2017

Veneskoski-Viitala -Seura ry

pj. Anu Yli-Renko, puh. 040 416 8319
veneskoskiviitala@gmail.com