Liiveri

Seinäjoki Ilmajoki Jalasjärvi

Joulukuun uutiskirje on ilmestynyt

Vuoden viimeisessä uutiskirjeessä: Vuoden 2023 kohokohdat työntekijöiden kertomina Kutsu Siivet kansainvälistymiseen tilaisuuteen Hallituksen kokousajat keväällä 2024 Hyvän joulun toivotus Lue uutiskirje täällä.    

Joulun ajan aukiolot

Seuraavien viikkojen aikana pidämme lomia ja teemme pääosin etätöitä, joten kannattaa varmistaa meidän paikallaolo, mikäli aikoo tulla poikkeamaan toimistolla. Palaamme toimistolle maanantaina 8.1.2024. Hyvää joulun aikaa!

Mitä Liiverin työntekijöillä jäi mieleen vuodesta 2023?

Vuosi on vierähtänyt vauhdilla! Yksi Liiverin vuoden kohokohdista oli rahoitushakujen avautuminen ja se, että rahoitusta päästiin taas tauon jälkeen myöntämään. Hankkeita ja yritystukia on ollut Liiverin hallituksen käsiteltävänä hyvä määrä ja ensi vuonna jatketaan! Tänä vuonna on tapahtunut paljon muutakin. Olemme järjestäneet tilaisuuksia, saaneet päätökseen isoja projekteja ja verkostomme ovat kasvaneet entisestään uusien hankkeiden ja […]

Liiverin hallituksen kokoukset, kevät 2024

Uutiskirjekuva.

Liiverin hallitus kokoontuu keväällä 2024 kuukausittain. Kokouksissa käsiteltävien Leader-tukihakemusten pitää olla Hyrrässä kokouksen yhteyssä ilmoitettuun päivän mennessä. • ti 30.1.(hakemukset 16.1 mennessä) • ti 20.2. (hakemukset 6.2. mennessä • ti 12.3 (hakemukset 22.2. mennessä) • ti 26.3. vuosikokouksen yhteydessä (ei käsitellä uusia Leader-hakemuksia) • ti 16.4. (hakemukset 2.4. mennessä) • ti 21.5. (hakemukset 7.5. mennessä) […]

Lakeuden Elämysliikunta ry: Yhteistyöllä kohti terveellisempää ja aktiivisempaa ympäristöä

Lakeuden Elämysliikunta ry on ennakkoluulottomasti ja pitkäjänteisesti kehittänyt Seinäjoella Jouppilanvuoren ja Kyrkösjärven aluetta kaikenlaisille käyttäjille sopivaksi terveysliikunta-alueeksi. Yhdistys on yhdessä Seinäjoen kaupungin kanssa toteuttanut monilla EU:n maaseuturahaston hankkeilla elämysliikuntareittejä ja elämyskohteita. Yhdistys on tunnistanut sen, että investointien lisäksi tarvitaan myös toimintaa, yhteistyötä, tapahtumia ja tiedottamista, jotta alueen tarjoamia mahdollisuuksia osattaisiin hyödyntää entistä enemmän. Näihin toimenpiteisiin […]

E-P:n Leader-ryhmien yhteinen Uhoo-uutiskirje on ilmestynyt

Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmät ja ELY-keskus toivottavat rauhallista joulunaikaa! Vuoden viimeisen Uhoo-uutiskirjeen teemana ovat yleishyödylliset investoinnit. Näissä hankkeissa mm. rakennetaan ja korjataan yhteisiä tiloja ja tehdään hankintoja, joista koko yhteisö hyötyy. Yleensä mukana on suuri määrä talkootyötä, aktiivisten ihmisten yhdessä tekemistä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Lue millaisia asioita Etelä-Pohjamaalla on saatu aikaan! Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmien ja ELY-keskuksen yhteisessä joulukalenterissa […]

Joulukalenteri juhlistaa maaseudun kehittämistä ja Leader-toimintaa

Huomenna alkaa Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmien ja ELY-keskuksen yhteinen joulukalenteri, joka juhlistaa maaseudun kehittämistä ja Leader-toimintaa! Seuraa kalenteria Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmien ja ELY-keskuksen somekanavissa. Facebook-linkit: Liiveri Aisapari Kuudestaan Suupohja ELY-keskus

Hyrrässä käyttökatko 1.-3.12.

Hyrrä-asiointipalvelussa on huoltokatko pe 1.12. klo 16:15 – ma 4.12. klo 8:00. Katkon aikana järjestelmässä ei voi tehdä hakemuksia.

Pienten hankkeiden ja pienhankkeiden hausta

Tukea pieniin kehittämishankkeisiin ja investointeihin voi hakea tavallisena kehittämis- tai investointihankkeena. Pienen hankkeen kokonaiskustannukset ovat enintään 8 000 €. Näiden hankkeiden maksatus tehdään kustannusperusteisesti. (Ruokaviraston ilmoitus 24.11.2023) Uudentyyppisten pienhankkeiden haku ei ole vielä auki. Ruokaviraston mukaan näiden haun pitäisi aueta vielä vuonna 2023. Pienhankkeet maksetaan tuotosperusteisesti kertakorvauksena. Liiverin linjausten mukaan näiden hankkeiden budjetit ovat 2 […]

Lue ajankohtaiset asiat marraskuun uutiskirjeestä

Liiverin uutiskirjeessä on taas paljon ajankohtaista asiaa! Liiveri tarjoaa ideointi- ja sparrausapua Seinäjoen, Ilmajoen ja Jalasjärven yhdistyksille. Uutta virtaa -hanke vastaa yhdistysten vapaaehtoispulaan Nuoret vaikuttavat Liiverissä Omistajanvaihdos – yrittäjäpolulle ostamalla yritys? Joulutunnelmaa kylien joulutapahtumissa Tulossa kansainvälisyyden eduista kertova tilaisuus   Lue uutiskirje täällä.