Hallitusohjelman esitys leikkauksista paikalliskehittämisen rahoitukseen peruttava

Kannanotto | Kirjoittanut Heli Walls, Leader-työn kehittämispäällikkö, Leader-jaosto Vahva ja välittävä Suomi -hallitusohjelmassa esitetään maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalle leikkauksia alueelliseen ja paikalliseen maaseudun kehittämiseen. Leikkaukset kohdistuisivat vuosille 2025-2027, ja olisivat esityksen mukaan yhteensä 137,5 miljoonaa euroa kansallisista varoista. Kaikkiaan leikkaukset olisivat yhteensä yli 240 milj. euroa, EU-rahoitus mukaan lukien, eli liki puolet maaseudun kehittämiseen varatuista […]
E-P:n Leader-ryhmien syyskuun Uhoo-uutiskirje on ilmestynyt

Syyskuun Uhoo-uutiskirje on ilmestynyt! Vuoden kolmannen uutiskirjeen teemana on yrittäjyys. Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmät ja ELY -keskus julkaisee yhteisen uutiskirjeen neljä kertaa vuodessa. Tilaamalla uutiskirjeen saat tietoa maaseutuohjelman ajankohtaisista asioista.
EU:n maaseuturahoituksen avulla on rahoitettu yli 600 ulkoliikuntapaikkaa

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla mahdollistetaan yhdenvertaiset mahdollisuudet liikkua maaseutualueilla. EU:n maaseuturahoituksen avulla on vuosina 2014–2020 rahoitettu yli 600 ulkoliikuntapaikkaa. Myös meidän alueellamme rahoitusta on hyödynnetty – Liiverin kautta tukea myönnettiin yhteensä 51 harrastuspaikan kunnostamiseen tai rakentamiseen (mukana myös muita kuin liikuntapaikkoja). – Liikkumattomuus on yhteiskunnallinen haaste ja tutkimusten mukaan suurta erityisesti maaseudulla, sanoo maa- ja […]
Hyrrä-asiointipalvelussa käyttökatko 15.–17.9.2023

Hyrrä-asiointipalvelussa on tietojärjestelmien huollosta johtuva käyttökatko 15.–17.9.2023. Tänä aikana hakemuksia ei pääse muokkaamaan. Käyttökatko koskee myös muita Ruokaviraston asiointipalveluita. Katko alkaa perjantaina 15.9. kello 16.15. Asiointipalvelut ovat normaalisti käytettävissä viimeistään maanantaina 18.9. kello 8. Lue lisää Ruokaviraston sivuilta.
Elokuun uutiskirje

Elokuun 2023 uutiskirjeen aiheita: Juhlatalorekisteri on julkaistu Uudistuneet yritystuet innostavat Jarkko Loiman yrittäjätarina Jokipiin nuorisoseura – yhteisöllisyyttä ja elämyksiä Piiitkä lista tulevista tapahtumista Lue uutiskirje täältä.
”Suomesta on hyvä ponnistaa, meihin kyllä luotetaan”

Pitkä kokemus teattereissa antoi Jarkko Loimalle hyvän pohjan yrittäjyyteen. Yhdistäessään teatterialan kokemuksen ohjelmointiosaamiseen hän loi Misto ART -nimisen ohjelmistotuotteen, joka helpottaa teattereiden toiminnan hallintaa monimutkaisissa aikatauluissa ja tilavarauksissa. Tuotteen ympärille perustettu Riverside Solutions on nyt vakiinnuttanut asemansa Suomessa ja tavoittelee maltillista kasvua Euroopassa. Ennen päätoimiseksi yrittäjäksi ryhtymistä Loima työskenteli teattereissa ja julkisrahoitteisissa organisaatioissa parinkymmenen vuoden […]
Juhlatalorekisteri kokoaa yhdistysten vuokrattavia tiloja yhteen

Kehittämisyhdistys Liiveri ry on uudistanut vuonna 2009 laaditun juhlatalorekisterin kesän 2023 aikana. Rekisteriin on koottu lähes 40 yhdistysten ylläpitämää tilaa Seinäjoelta, Jalasjärveltä ja Ilmajoelta, joita voi vuokrata juhlia ja tilaisuuksia varten. Uudistetun rekisterin avulla käyttäjät löytävät juhlatalojen ajantasaiset tiedot ja tilojen kuvat kootusti yhdestä paikasta. Vanha rekisteri oli jo toistakymmentä vuotta vanha ja silti yksi […]
Seitsemän sillan kulttuuripyöräily

Seitsemän sillan kulttuuripyöräily järjestettiin 5.8. Ilmajoella. Aurinkoinen sää loi miellyttävät olosuhteet tapahtumalle, eikä pieni sadekuuro menoa haitannut. Tapahtuma osoittaa, että ihmiset arvostavat paitsi liikuntaa myös kulttuuria. Tapahtuma yhdistää nämä molemmat elementit ainutlaatuisella tavalla ja tarjoaa ikimuistoisen päivän kaiken ikäisille osallistujille. Alla olevien kuvien kautta pääset fiilistelemään päivän menoa.
Jokipiin nuorisoseura – yhteisöllisyyttä ja elämyksiä

Jokipiin kyläyhteisössä virtaa aito yhdessä tekemisen ja toiminnan meininki, jonka tavoitteena on pitää kylä elinvoimaisena. Erilaiset tapahtumat ovat olennainen osa tätä päämäärää, ja Jokipiistä löytyykin todellisia helmiä tällä saralla. Yksi erityinen tapahtuma on kyläläisille suunnattu Umpimähkäretki. Tämän retken hurmaava piirre on siinä, että osallistujat eivät tiedä etukäteen minne suunnataan! Nuoriso- ja kyläseurat tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia […]
Kesän aukioloajat

Toimistomme on pääosin suljettuna heinäkuun ajan työntekijöiden lomaillessa. Varmistathan paikallaolomme olemalla etukäteen yhteydessä.