Vuoden 2017 eteläpohjalainen kylä haussa

Suomen Kylätoiminta ry Syty on käynnistänyt Vuoden Kylä 2017 -valintakierroksen. Vuoden Kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Tavoitteena on löytää aktiivisia kyliä, tuloksellista kylätoimintaa ja saada hyviä esimerkkejä kylien toiminnasta ja yhteistyöstä. Vuoden Kylän valinnassa painotetaan kylien toiminnan suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä ja uutta luovaa toimintaa sekä tulevaisuuteen suuntautumista. […]
Toimintojen talo on Yhteinen keittiö -hankkeen pilotti

Yhteinen keittiö on nimensä mukaisesti tila, johon saa tulla laittamaan ruokaa ja sitä syömään. Nyt näitä tiloja on viidellä paikkakunnalla, mutta 2018 loppuun mennessä sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama sekä Kirkkohallituksen koordinoima hanke laajenee kaikkiin maakuntiin. Etelä-Pohjanmaan alueellisen hankkeen pilottikeittö on tällä hetkellä Toimintojen talo Seinäjoella. Ihmisiä yhdistävää toimintaa tullaan laajemmin levittämään maakuntaan aktiivisen kylätoiminnan kautta. […]
Hanke- ja yritystukipäätökset

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on tehnyt myönteisen päätöksen seuraaviin Liiverin puoltamiin yritys- ja hanketukiin alkuvuonna 2017. Yritystuet: Ilmajoen Teräsputkirakenne Oy: Putkentaivutuskoneen modernisointi Lakeuden Harjateräs Oy: Siltanosturi/kaarikone Perhekoti Niemelänrinne Oy: Ulkorakennus Perhekodille Elina Hopiavuori T:mi: Hevos- ja hyvinvointikeskus SilverHill’s Design Kaje: Sisustusmatkailukonseptin testaus Venesniemen loma ky: Kokous- ja lomakohde Venesniemen loma ky: Kokous- ja lomakohde Lakeuden Harjateräs Oy: […]
Hyrrä huollossa 25.8. – 4.9.

Hyrrässä on käyttökatko 25.8. klo 16.15 – 4.9.2017 (Huom! huoltoaika lyhentynyt aiemmin ilmoitetusta). Tuona aikana ei voi jättää hanke- eikä yritystukihakemuksia eikä niihin liittyviä maksuhakemuksia sähköisinä. Tarpeen vaatiessa asiansa saa silloinkin vireille paperihakemuksella. Lisätietoja käyttökatkosta Mavin sivulta tästä (Taustatietoa) ja tästä (Toimi näin) sekä puhelimitse ja sähköpostitse Liiverin toimistolta (yhteystiedot).
Tulevaisuutta rakentamaan Leppävirralle!

Maaseutuparlamentti 2017 kokoaa kaikki maaseudusta kiinnostuneet Leppävirralle, 1.-3.9.2017. Tapahtumassa rakennetaan tulevaisuutta ja tehdään historiaa, sillä tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa tässä laajuudessa Suomessa. Kolmen päivän aikana reilu tuhat osallistujaa eri organisaatioista eri puolilta Suomea saa mahdollisuuden tutustua savolaisiin maaseudun kehittämisen kohteisiin, hakea uutta tietoa ja uusia yhteyksiä oman maaseutunsa – esimerkiksi kylänsä, yrityksensä tai alueensa kehittämiseen. […]
Leader 20-juhlavuotisnäyttely Apilassa

Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmien (Aisapari, Kuudestaan, Liiveri jaSuupohja) 20-vuotista toimintaa esittelevä näyttely on esillä Apila-kirjastossa Seinäjoella 19.-29.6.2017. Leader-toiminta täytti Suomessa 20 vuotta viime vuonna. Juhlanäyttelyvalottaa Leader-toiminnan tuloksia. Aineisto on koottu ryhmien leikekirjoista vanhoja lehtijuttuja hyödyntämällä. – Näin ajankuvasta saatiin kiinnostava. Samalla toiminta näyttäytyy sille luonteenomaisella tavalla, kun esiin pääsee omaa paikkakuntaa kehittävien ihmisten ja yritysten kommentit ja […]
Leader-ryhmät mukana Farmarissa

Intoa. Kasvua. Innovaatioita. Kaikkea tätä löytyy Leader-ryhmien, ELY-keskuksen ja Maaseutuverkoston yhteisosastolta (A59), jossa olemme vahvasti mukana kasvun teemalla: maaseuturahasto on osa koko Suomen kasvun tarinaa. Osastollamme pääset sukeltamaan elämykselliselle virtuaalimatkalle sekä ikuistamaan itsesi kuvakioskissa kylätestin hahmona. Lisäksi kerromme maaseuturahaston tarjoamista mahdollisuuksista, joten jos yrittäjyys tai vaikkapa oman kylän kehittäminen kiinnostaa, kannattaa piipahtaa Areenan keskivaiheilla. Voit […]
Liiveri ja kunta osallisuuden ja elinvoiman asialla

Kuluva vuosi on juhlavuosi monella tapaa. Juhlimme 100-vuotiasta isänmaatamme, ja Seinäjoen Seudun Kehittämisyhdistys Liiverin perustamisesta tulee kuluneeksi 20 vuotta. Tuohon kahteen vuosikymmeneen mahtuu huikea määrä kotiseudun kehityksen eteen tehtyä työtä. Korkein kiitos ja arvonanto Suomen itsenäisyyden säilyttäneille sukupolville on voimakas elinvoiman säilyttävä kotiseututyö ja aktiivinen tulevaisuuteen fokusoitunut maaseudun kehitystyö. Olen saanut toimia Liiverin hallituksen jäsenenä […]
Nuoriso-Leaderista tukea nuorten projekteille

Kevään 2017 Nuoriso-Leaderin hakuun tuli 18 hakemusta, joista Liiveri päätti rahoittaa 11 nuorten projektia. Tukea myönnettiin yhteensä 4950 euroa. Niiden avulla nuoret voivat vaikuttaa omaan elinympäristöönsä ja järjestää mielekästä tekemistä. Tukihaut ovat jaksottaisia, ne avautuvat kerran tai kaksi kertaa vuodessa. Tukea saaneet projektit: Ilmajoen Ratsastajat ry / Junnutiimi: Keppareilla yli esteiden Ilvesjoen Nuorisoseura ry: Lumikki ja seitsemän […]
Tuoreita ajatuksia vapaaehtoistoimintaan: 16 nuorta aloittaa yhdistysten kehittämistehtävissä

Liiveri on myöntänyt Seinäjoen ja Ilmajoen yhdistyksille rahaa 16 nuoren palkkaamiseen ensi kesäksi. Tulevat työtehtävät vaihtelevat peli- ja luontokerhojen suunnittelusta some-markkinointiin sekä uusien tapahtumien luomiseen. Monipuolisia tehtäviä yhdistää se, että perinteisten kesätöiden, kuten ruohonleikkuun ja jäätelömyynnin sijasta nuori pääsee kehittämään yhdistyksen toimintaa. – Tällä järjestelyllä kaikki voittavat. Nuori saa arvokasta työkokemusta, yhdistys tuoreita ideoita ja […]