Liiveri

Seinäjoki Ilmajoki Jalasjärvi

Hyrrässä päivitys 18.11

Leader Liiveri -logo.

Hyrrässä, sähköisessä hakujärjestelmässä, on päivitys tänään keskiviikkona 18.11 klo 13 – 16.  

Hyrrässä ongelmia

Leader Liiveri -logo.

Hyrrässä, sähköisessä hakujärjestelmässä, on ongelmia. Ongelmia ollut mm. hakemuksen jättämisessä Leader-ryhmän käsittelyyn ja hakemuksen muokkaamisessa. Ongelmien esiintyessä, ota yhteyttä Liiverin toimistoon. Selvitetään yhdessä, miten asia saadaan hoidettua eteenpäin.  

Kotokortteli sai rahoituksen

Leader Liiveri -logo.

Etelä-Pohjanmaan maakuntahallitus on myöntänyt rahoitusta Liiverin hakemalle Kotokortteli-hankkeelle. Sen avulla laaditaan kansalaistoimijalähtöisen kehittämisen strategia Seinäjoen keskusta-alueelle (lue: Kaupunki-Leader :-)). Leader-toimintatapa ja Liiveri siis palaavat Seinäjoen keskustaan! Strategia laaditaan vuoden 2016 aikana. Lähiaikoina alkaa hankevetäjän rekrytointi – seuraa tiedotustamme.  

Yritystukien päätöksenteko alkaa joulukuussa

Leader Liiveri -logo.

Maaseudun yritystukien ensimmäiset päätökset saadaan joulukuun puolivälissä ​Mavin tiedote 12.11.2015 ELY-keskukset aloittavat maaseudun yritystukien päätöksenteon joulukuun puolivälissä. Tällä hetkellä ELY-keskukset voivat pyytää hakijoilta tarvittavia täydennyksiä hakemuksiin, jotta päätöksenteko etenisi nopeasti sitten, kun se on mahdollista. Päätöksen saatuaan hakija voi olla varma rahoituksesta ja voi tähän perustuen neuvotella muiden rahoittajien kanssa hankkeensa rahoittamisesta. Hankkeen toteuttamisen on […]

Hyrrässä huoltokatko 13. – 16.11

Leader Liiveri -logo.

Hankkeiden ja yritystukien haussa käytettävässä sähköisessä Hyrrä-järjestelmässä on huoltokato pe 13.11 klo 12 – ma 16.11 klo 8.00.  

IT- ja viestinnän tukihenkilö esittäytyy

Leader Liiveri -logo.

Olen 19-vuotias Joni Salmi Seinäjoelta. Tietokoneet, pelit ja kaikki elektroniikka ovat olleet suuri intohimoni lapsuudesta saakka. Peruskoulussa hain opiskelupaikkaa Koulutuskeskus Sedu, Koulukadun opetuspisteestä. Opiskelin siellä kolme vuotta tieto- ja viestintätekniikkaa ja kesällä 2015 valmistuin datanomiksi stipendeineen kaikkineen. Aikaisemmin olin hakeutunut kutsunnoissa päättäväisesti Kainuun Prikaatiin. Varusmiespalveluksen lähentyessä kuulin enemmän siviilipalveluksesta ja sen hyödyistä. Tämän seurauksena hakeuduin […]

Hyrrässä olevat ongelmat aiheuttavat viivytyksiä

Leader Liiveri -logo.

Maaseutuvirasto on 27.10. antamassaan tiedotteessaan tiedottanut seuraavaa: Hanke- ja yritystukien päätöksenteon aikataulua joudutaan vielä selvittämään ​27.10.2015 Maaseutuviraston Hyrrä-tietojärjestelmän toteutuksessa on ollut ongelmia, jotka ovat näkyneet virheinä järjestelmän toiminnassa. Maaseutuvirasto on teettänyt ulkopuolisen selvityksen Hyrrä-järjestelmän toteutustavan kehittämiseksi. Selvityksessä saatujen suositusten perusteella harkitaan, mitä korjaustoimia tehdään. Kun korjaukset on tehty, päästään normaaliin toteutusrytmiin. Kesäkuussa ilmoitetussa tavoiteaikataulussa ei […]

Kylille-uutiskirje on ilmestynyt

Leader Liiveri -logo.

Uutiskirjeen aiheita ovat Tekemisen Meininkiä 2016 -hankehaun jatkuminen 18.11.2015 saakka, REKO-lähiruokarengas, Iloa vapaaehtoistoiminnasta -tapahtuma, Etelä-Pohjanmaan kulttuuriesite sekä Energiatehokas maaseutu -seminaari. Lue uutiskirje täältä

Liiverin teemahankehaku on avautunut

Leader Liiveri -logo.

Tekemisen Meininkiä 2016 -teemahankkeessa tukea voi hakea investointeihin, joiden avulla mm. mahdollistetaan uusia toimintamuotoja kylätaloilla tai parannetaan energiataloutta tai turvallisuutta. Teemahankkeessa voidaan rahoittaa sellaisia yleishyödyllisiä investointeja, jotka olisivat liian pieniä itsenäisinä hankkeina rahoitettaviksi.  Hankkeiden kustannusarvio voi olla 800 -10 000 euroa, ja se koostuu maksettavista kustannuksista ja mahdollisesta talkootyöstä. Tuki on 75%. Hakuaika päättyy 18.11.2015 […]