Ilmajoen Könni on Vuoden 2017 eteläpohjalaisen kylä. Kyläseura vastaanotti palkinnon Eteläpohjalaiset Kylät ry:n syyskokouksessa Kauhavalla. Perusteluissa sanotaan, että Könni on vahva peruskylä, jota kehitetään kokonaisvaltaisesti. Yhteistyötä tehdään sekä kylässä toimivien muiden järjestöjen että kylän ulkopuolisten tahojen kanssa ja lähikylien kesken.
Kylätalona toimii kylän entinen Harjumäen koulu, jonka kyläseura osti omakseen vuonna 2003. Siitä saakka yli 100-vuotias koulurakennus on toiminut kolmen kylän, Könnin, Kiikerinkylän ja Harjunmäen, toiminnan keskuksena.
Kylä tekee paljon omaehtoista varainhankintaa, järjestysmiesryhmissä on yli 50 henkilöä. Vapaaehtoistyöllä saadut varat käytetään etenkin kylän nuorten hyväksi. Nuorille tarjotaan kesätyötä kioskilla ja nurmikonleikkuussa.
Ikäpolvien välinen yhteistyö toteutuu monella tavoin. Kyläpyöräilyt, juhlat, pääsiäiskokot ja muut tapahtumat keräävät kyläläisiä yhteen. Kyläläisten hyvinvointiin panostetaan jumppa- ja sählyryhmillä, ja talvisin pidetään yllä latuverkostoa.
11.11.2017 pidetyssä Eteläpohjalaiset kylät ry:n syyskokouksessa valittiin yhdistyksen hallitukseen uusina edustajina Könnin kyläseuran puheenjohtaja Lotta Airila sekä Liiverin hallituksen jäsen Mervi Mäenpää Seinäjoen Ylistaron Asemanseudulta.
Lue lisää palkitusta kylästä ja E-P:n kylät ry:n vuosikokouksesta.