Miten askeleet saadaan kääntymään kohti lakeuksia myös tulevaisuudessa? Mistä löytyy seuraava sankaritarina? Etelä-Pohjanmaan liitto hakee ideakilpailulla ainutlaatuisia ehdotuksia maakunnan kehittämiseksi.
Yksi kampanjan keulakuvista on Wanha Markki, joka on Suomen ensimmäinen ja ainoa eläinten vanhainkoti. Kyseessä on kahden taiteilijan, Liisa-Cristiina ja Heikki Laaksosen, taiteilijakoti, jossa juhlitaan ensi vuonna 20-vuotista taivalta. Alussa ihmiset suhtautuivat asiaan epäillen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
– Näin jälkikäteen ajateltuna sillä oli todella iso merkitys, että Liiveri uskoi ideaan ja lähti tukemaan meitä, muistelee Wanhan Markin isäntä Heikki Laaksonen.
Mihin ideaan pitäisi seuraavaksi uskoa? Ilmoita ehdotuksesi mukaan marraskuun loppuun mennessä osoitteessa www.epliitto.fi/ideakokka