Perheyrityksessä mennään eteenpäin hyvällä asenteella

Ilmajoella toimiva Hautala Service Oy perustettiin 1987 alun perin huoltotoimintaa varten. Vuosien aikana toiminta on kasvanut ja laajentunut ammattikoneiden, kuten suurteholeikkureiden ja viherkoneiden maahantuontiin ja myymiseen. Kyseessä on perheyritys, jonka toiminnassa tänä päivänä on mukana alkuperäisen yrittäjän Jarkko Hautalan lisäksi hänen veljensä Arto sekä kaksi Jarkon poikaa, Joel ja Tuomas. Joel Hautala tuli täyspäiväisesti mukaan […]
"Odotan mielenkiinnolla mitä uudet työkuviot tuovat tullessaan"

Olen Anne Palohuhta Seinäjoelta. Aloitin Liiverissä tammikuussa Kylille III -hankkeen vetäjänä Irma Kortesuon jäädessä eläkkeelle. Odotan mielenkiinnolla mitä uudet työkuviot tuovat tullessaan. Tämä on loistava tilaisuus päästä oppimaan uutta ja tutustumaan alueeseen ja sen ihmisiin. Olin keväällä 2022 harjoittelussa Liiverissä, ja silloin jo vaikutuin siitä, kuinka hienoa työtä täällä on tehty maaseudun kehittämisen hyväksi. On […]
Seinäjokelaiset päättävät 200 000 euron asukasbudjetista

Asukasbudjetti on Seinäjoen kaupungin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia. Asukasbudjetin teemana on lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen. Ideointi on avoinna meidan.seinajoki.fi-sivustolla 31.1.2023 saakka. Ideoinnissa tulee osallistaa lapsia ja nuoria. Ideat voivat liittyä esimerkiksi kylien ja kaupunginosien toimivuuden, vapaa-ajan mahdollisuuksien, tapahtumien, viihtyisyyden, elinvoimaisuuden, ympäristön turvallisuuden tai yhteisöllisyyden lisäämiseen lasten ja nuorten näkökulma huomioiden. Kevään 2023 yhteisötreffit järjestetään tänä vuonna […]
Hyvää joulua!

Liiveri kiittää asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja kollegoja kuluneesta vuodesta. Jatketaan yhdessä eteenpäin – ideoille juuret ja unelmille siivet! Liiverin väki lomailee pääosin viikot 51 ja 52.
Tällä hetkellä rahoitusta ei voi hakea

Tällä hetkellä rahoitusta uusiin hankkeisiin ei voi hakea. Uuden rahoituskauden hakujen aukeamisesta ja tukiehdoista tiedotetaan erikseen. Alkuvuodesta 2023 hakeminen ei vielä ole mahdollista.
Jokipii-Ahonkylä on vuoden eteläpohjalainen kylä

Vuoden kylä valittiin Alavuden Kätkänjoella joulukuun alussa. Kuva: Juha Iso-Tuisku. Eteläpohjalaiset Kylät ry:n syyskokous pidettiin perinteiseen tapaan edellisen vuoden Vuoden kylässä eli tällä kertaa Alavuden Kätkänjoella 3.12.2022. Vuoden 2022 eteläpohjalaiseksi kyläksi valittiin Jokipii-Ahonkylä Kurikan Jalasjärveltä. Vuoden kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Tavoitteena on löytää aktiivisia kyliä, […]
”Tämän vuoden parhaita viikkoja”

Nuorisojaoston jäsen Milla Rantamäki ja Heidi Kohtala ruokavirastosta osallistuivat Puolan Myslowicessa järjestettävään paikallistapaamiseen kesäkuussa 2022. Liiveri lähetti kymmenen nuorta tai nuorten parissa työskentelevää opintomatkoille eri puolille Eurooppaa: Italiaan, Puolaan, Saksaan, Kreikkaan ja Bulgariaan. Lisäksi Liiverissä järjestettiin elo-syyskuussa Suomessa oma paikallistapaaminen kansainvälisille osallistujille. Matkat olivat osa SaYouth-hanketta, jonka tarkoituksena on kehittää nuorten vaikuttamismahdollisuuksia ja osallistumista kansalaisyhteiskuntaan […]
Inspiroidu Liiverin kehittämistyöstä

Seuraavan kuvakavalkadin kautta esittelemme makupaloja siitä, mitä Leader Liiverin alueella on tehty vuosina 2014–2022. Samalla kuvat ohjaavat ajatuksia tulevaan ja toivottavasti inspiroivat uuteen kehittämistyöhön vuodesta 2023 eteenpäin. Kansainvälinen yhteistyö on pitkäjänteistä työtä! Vuonna 2015 Liiveri pääsi osallistumaan Jalasjärven kunnan projektiin, josta käynnistyi yhteistyö ruotsalaisen Leader Östra Skaraborgin kanssa. Tänä päivänä yhteistyötä jatketaan yrittäjyyden, nuorisotyön ja […]
Koskenkorvalaiset ideoita hakemassa

Koskenkorvan kylällä sijaitsee kuuluisa viinatehdas. Miten Koskenkorva-brändiä voisi hyödyntää paremmin alueen matkailussa ja miten alueelle pystyttäisiin luomaan elinvoimaa ja uutta vetovoimaa? Näihin kysymyksiin koskenkorvalaiset etsivät vastauksia toteuttamalla opintomatkan Åhusiin. Åhus on kylä Kristianstadin kunnassa Etelä-Ruotsissa, ja siellä on valmistettu perinteikästä Absolut Vodkaa jo vuodesta 1879. Tavoitteena oli nähdä, miten samankokoisella paikkakunnalla kuin Ilmajoki on onnistuttu […]
Uusia nuorisojaostolaisia

Liiverin nuorisojaosto kokoontui Herralassa keskiviikkona 23.11. Uusina jaoston jäseninä aloitti Ilmajoelta Elli Aro, Jenni Päivärinta ja Laura Niemi sekä Seinäjoelta Veera Bohjanen. Nuorisojaostosta voit lukea lisää täältä.