Nyt laaditaan Lamminjärven kehittämissuunnitelmaa – tule mukaan!

Jalasjärven Lamminjärven alueella on aloitettu syksyllä 2022 osallistava suunnittelu alueella toimivien yhdistysten kanssa. Tämän vuoden aikana laaditaan alueen kehittämissuunnitelma, jossa otetaan huomioon alueen erilaiset toiminnot ja erilaiset toimijat sekä muun muassa matkailulliset näkökulmat. Suunnitelmaan kirjataan yhdistysten yhteinen näkemys alueen kehittämisestä ja pohditaan mahdollisia toteuttajatahoja. Syksyllä 2021 Liiveri keräsi Jalasjärven alueelta kehittämisideoita ja esitteli niitä yleisötilaisuudessa […]
Perheyrityksessä mennään eteenpäin hyvällä asenteella

Ilmajoella toimiva Hautala Service Oy perustettiin 1987 alun perin huoltotoimintaa varten. Vuosien aikana toiminta on kasvanut ja laajentunut ammattikoneiden, kuten suurteholeikkureiden ja viherkoneiden maahantuontiin ja myymiseen. Kyseessä on perheyritys, jonka toiminnassa tänä päivänä on mukana alkuperäisen yrittäjän Jarkko Hautalan lisäksi hänen veljensä Arto sekä kaksi Jarkon poikaa, Joel ja Tuomas. Joel Hautala tuli täyspäiväisesti mukaan […]
"Odotan mielenkiinnolla mitä uudet työkuviot tuovat tullessaan"

Olen Anne Palohuhta Seinäjoelta. Aloitin Liiverissä tammikuussa Kylille III -hankkeen vetäjänä Irma Kortesuon jäädessä eläkkeelle. Odotan mielenkiinnolla mitä uudet työkuviot tuovat tullessaan. Tämä on loistava tilaisuus päästä oppimaan uutta ja tutustumaan alueeseen ja sen ihmisiin. Olin keväällä 2022 harjoittelussa Liiverissä, ja silloin jo vaikutuin siitä, kuinka hienoa työtä täällä on tehty maaseudun kehittämisen hyväksi. On […]
Jokipii-Ahonkylä on vuoden eteläpohjalainen kylä

Vuoden kylä valittiin Alavuden Kätkänjoella joulukuun alussa. Kuva: Juha Iso-Tuisku. Eteläpohjalaiset Kylät ry:n syyskokous pidettiin perinteiseen tapaan edellisen vuoden Vuoden kylässä eli tällä kertaa Alavuden Kätkänjoella 3.12.2022. Vuoden 2022 eteläpohjalaiseksi kyläksi valittiin Jokipii-Ahonkylä Kurikan Jalasjärveltä. Vuoden kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Tavoitteena on löytää aktiivisia kyliä, […]
”Tämän vuoden parhaita viikkoja”

Nuorisojaoston jäsen Milla Rantamäki ja Heidi Kohtala ruokavirastosta osallistuivat Puolan Myslowicessa järjestettävään paikallistapaamiseen kesäkuussa 2022. Liiveri lähetti kymmenen nuorta tai nuorten parissa työskentelevää opintomatkoille eri puolille Eurooppaa: Italiaan, Puolaan, Saksaan, Kreikkaan ja Bulgariaan. Lisäksi Liiverissä järjestettiin elo-syyskuussa Suomessa oma paikallistapaaminen kansainvälisille osallistujille. Matkat olivat osa SaYouth-hanketta, jonka tarkoituksena on kehittää nuorten vaikuttamismahdollisuuksia ja osallistumista kansalaisyhteiskuntaan […]
Inspiroidu Liiverin kehittämistyöstä

Seuraavan kuvakavalkadin kautta esittelemme makupaloja siitä, mitä Leader Liiverin alueella on tehty vuosina 2014–2022. Samalla kuvat ohjaavat ajatuksia tulevaan ja toivottavasti inspiroivat uuteen kehittämistyöhön vuodesta 2023 eteenpäin. Kansainvälinen yhteistyö on pitkäjänteistä työtä! Vuonna 2015 Liiveri pääsi osallistumaan Jalasjärven kunnan projektiin, josta käynnistyi yhteistyö ruotsalaisen Leader Östra Skaraborgin kanssa. Tänä päivänä yhteistyötä jatketaan yrittäjyyden, nuorisotyön ja […]
Koskenkorvalaiset ideoita hakemassa

Koskenkorvan kylällä sijaitsee kuuluisa viinatehdas. Miten Koskenkorva-brändiä voisi hyödyntää paremmin alueen matkailussa ja miten alueelle pystyttäisiin luomaan elinvoimaa ja uutta vetovoimaa? Näihin kysymyksiin koskenkorvalaiset etsivät vastauksia toteuttamalla opintomatkan Åhusiin. Åhus on kylä Kristianstadin kunnassa Etelä-Ruotsissa, ja siellä on valmistettu perinteikästä Absolut Vodkaa jo vuodesta 1879. Tavoitteena oli nähdä, miten samankokoisella paikkakunnalla kuin Ilmajoki on onnistuttu […]
”Toivon, että kehitystyö jatkuu myös tulevaisuudessa”

Yli kymmenen vuoden ajan kyläasiantuntijana toiminut Irma Kortesuo jäi eläkkeelle lokakuun lopussa. Irma ehti toimia Liiverissä neljän eri kylähankkeen vetäjänä. – Minulle merkityksellistä on ollut kylien välisen ja sisäisen yhteistyön edistäminen. Kylät ovat erilaisia keskenään ja niillä on erilaiset vahvuudet. Parhaimmillaan yhteistyö tarkoittaa sitä, että yhdistetään voimat, opitaan toisilta ja opitaan myös arvostamaan toisia, Irma […]
Lisätilalla kasvua asiakaskuntaan

Jalasjärven Pentinmäellä sijaitsee autojen, työkoneiden ja moottoripyörien koritöihin erikoistunut yhden hengen yritys, Auto -ja erikoismaalaus J. Rajamäki. – Yritystoimintaan kuuluu erilaiset peltityöt, oikomiset, ruostekorjaukset, pohjatyöt ja maalaukset. Myös kuvien ja grafiikoiden tekeminen onnistuu, kertoo yrittäjänä toimiva Janne Rajamäki. Pintakäsittelyä ja autonmaalausta opiskellut Rajamäki aloitti palkkatyön ohessa sivutoimisena yrittäjänä vuonna 2013 ja siirtyi päätoimiseksi yrittäjäksi pari […]
Nuoret kehittäjinä ilmastoasioissa

Nuori vieraili kesän aikana useassa eri kohteessa, mm. maitotiloilla. Kuva: Sanna-Kaisa Nokso Liiverin alueella toteutettiin kesällä 2022 Ilmastoviisas – nuoret kehittäjinä -teemahanke, jonka aikana neljä yhdistystä palkkasi nuoria erilaisiin kehittämistehtäviin. Hankkeen taustana oli ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutokset sekä tarve toimille, joilla ilmastonmuutosta voidaan hillitä. Nuorilla on ideoita, joita hankkeen myötä oli mahdollista viedä käytäntöön. Hankkeen avulla […]