Liiveri

Seinäjoki Ilmajoki Jalasjärvi

Rajojen rikkomista ja tekemällä oppimista – Sinikka Koivumäki 50 vuotta

Sinikka Koivumäki ja koira.

Täytän 50 vuotta maaliskuun lopussa. Huikea saavutus! Sen verran pyöreiden täyttäminen hämmentää, että otin hieman lisäaikaa juhlien järjestämiseen ja lähden syntymäpäiväksi lämpimään. Mutta jotakin halusin sanoa ennen karkuun lähtöä ja niinpä aloin pohtia, miten minusta tuli minä ja mitä haluan vielä saavuttaa erityisesti työelämän näkökulmasta. Pate on perheemme kolmas collie. Viihdymme molemmat lakeusmaisemissa, Patella on […]

Lähde mukaan kansainväliseen vapaaehtoistyön kehittäjien verkostoon!

Nokkahuilun soittoa vanhainkodilla.

Liiveri on mukana kansainvälisessä EVOLAQ-verkostossa, jossa vaihdetaan kokemuksia hyvistä vapaaehtoistyön tekemisen malleista. Projekti on rahoitettu Kansalaisten Eurooppa -ohjelmasta. Vapaaehtoistyön kohderyhminä ovat nuoret, ikäihmiset, vammaiset ja maahanmuuttajat, sekä vapaaehtoistyön tekijöinä että työn kohteina. Kumppanimaat ovat Italia, Itävalta, Kroatia, Latvia, Ruotsi, Saksa ja Suomi. Kokemuksia vaihdetaan kussakin maassa pidettävissä seminaareissa, joihin Liiveri voi lähettää 1–3 vapaaehtoistyön kehittäjää […]

Liiveri palkitsi Päivi Alaniskan diplomilla

Kuvituskuva.

Päivi Alaniska on Leader Liiverin vuoden 2016 Nuoresta pitäen -diplomin saaja. Jo nuorena syttynyt palo yhdistys- ja järjestöelämään on viitoittanut hänen urapolkuaan aluekehittäjänä, opettajana ja tapahtumatuottamisen osaajana. Tällä hetkellä Alaniska työskentelee alkavien yrittäjien palveluissa Into Seinäjoki Oy:ssä. Liiverin Diplomi myönnetään vuosittain hyvästä kehittämistyöstä. Leaderin 20-vuotisjuhlan kunniaksi Liiveri haluaa nostaa esiin kehittämistarinan Päivi Alaniskasta, joka on […]

Päätöksiä hanke- ja yritystuista

Leader Liiveri -logo.

Virallisen päätöksen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta ovat saaneet seuraavat Liiverin hallituksen puoltamat hankkeet ja yritustuet: Yleishyödylliset investointihankkeet: Ilmajoen liikunnan ja urheilun tuki ry: Palloiluhalli paremmaksi paikaksi Peräseinäjoen metsästysseura ry: Näätämajan laajennus Jalasjärven Keskikylän kyläseura ry: Maneesin ulkokenttä Yleishyödyllinen kehittämishanke: Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseurat ry: Kulttuuribuumi! Yritystuet (investointi): Vuorelan Rauta Perhekoti Niemelänrinne JiiTee Sport Oy Lisätietoja Uhoon hankerekisteristä.  

Johanna Ikola maakunnalliseksi kyläasiamieheksi

Leader Liiveri -logo.

Eteläpohjalaiset kylät ry:n hallitus  nimesi yhdistyksen toiminnanjohtajaksi ja uudeksi maakunnalliseksi kyläasiamieheksi Johanna Ikolan Lapualta. Kaksi vuosikymmentä kyläasiamiehen pestiä hoitanut Juha Pohjonen jää eläkkeelle huhtikuun alusta. Hän on jo osa-aikaeläkkeellä, ja Ikola tarttuukin puikkoihin heti maaliskuun alusta. Johanna Ikola on toiminut luottamushenkilönä EPK:ssa yhdistyksen toiminnan alusta saakka. Maakunnallinen kylien yhteenliittymä vietti 20-vuotisjuhlaansa viime marraskuussa Seinäjoen Kampustalolla. […]

Yhteistyöstä kannattavuutta maatilalle!

Leader Liiveri -logo.

”Ei tartte auttaa” vai ”Yhyres yritetähän”? Voisiko maatilojenyhteistyö olla maaseudun uudistuva trendi? Tule ja kuule, mitenyhteistyötä tehdään, ja miten sinäkin pääset nettoamaan lisäeurojauudenlaisella työnteon tulokulmalla.   Sedu aikuiskoulutus, ProAgria ja Into Seinäjoki järjestävä Nettoa kotiinpäin -tilaisuuden  8.3.2016 klo 10-15 Framilla.  Ilmoittautumiset jenni.koski@intoseinajoki.fi. Katso koko ohjelma täältä.

Hyrrässä huoltokatko 19.2

Leader Liiveri -logo.

Hyrrässä on huoltokatko perjantaina 19.2 klo 13 – 17. Ennen Hyrrään kirjautumista: Tyhjennä välimuisti ja KÄYTÄ ”Yksityinen selaus” -tilaa.  

Rahaa jaossa nuorten yhteiseen toimintaan!

Leader Liiveri -logo.

Liiveri myöntää tukea nuorten projekteille, joiden avulla nuoret voivat vaikuttaa omaan elinympäristöönsä ja järjestää mielekästä tekemistä. Nuoriso-Leaderin hakuaika on 15.2.–29.3.2016. Myönnettävän tuen suuruus on 100–800 euroa, joka kattaa enintään 90 % projektin kustannuksista. Tukea voivat hakea Ilmajoen, Jalasjärven ja Seinäjoen alueiden nuortenryhmät. Lehdistötiedote Tarkemmat tiedot ja hakuohjeet

Hyrrässä huoltokatko 18.2

Leader Liiveri -logo.

Hyrrässä on huoltokatko torstaina 18.2. klo 13 – 17. Ennen Hyrrään kirjautumista: Tyhjennä välimuisti ja KÄYTÄ ”Yksityinen selaus” -tilaa.  

Kaupunki-Leader tulee!

Harri kirjastolla.

Harri Pihlajamäki aloitti tammikuun alussa työt Liiverin Kotokortteli-hankkeessa. Hänen tehtävänään on innostaa Seinäjoen asukkaita omaehtoiseen kehittämiseen keskusta-alueella. Musiikin suurkuluttajaksi tunnustautuva Harri Pihlajamäki viihtyy myös kirjojen parissa. Apila-kirjastosta hänet voi tavoittaa kannettavansa äärestä tai jututtamassa kaupunkilaisia keskusta-alueen kehittämisestä. Seinäjoki on ollut Harri Pihlajamäen kotikaupunki vuodesta 1992 alkaen, jolloin hän tuli paikkakunnalle nuoriso-ohjaajaksi. Alavuden Sydänmaalta lähtöisin oleva […]