Jos olet etsinyt keinoja stressin hallintaan ja hermoston rauhoittamiseen, olet luultavasti törmännyt Sanmaya-nimiseen yritykseen. Mia Ulvilan perustama yritys tarjoaa erilaisia hyvinvointi- ja joogapalveluita, joilla voi tukea itsensä johtamista, palautumista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Alun perin Mia alkoi tehdä verkkokursseja vähän vahingossa. Tulevaisuudessa hän haluaa auttaa kestävän työkulttuurin edistämisessä.
Kasvatustieteiden maisteri ja kokenut joogaopettaja Mia Ulvila, on ohjannut joogaa lähes 20 vuotta ja valmentanut jo yli 10 000 asiakasta. Aikaisemmin Seinäjoen keskustassa ja Piirillä joogastudiota pyörittänyt Mia toimii tällä hetkellä pääasiassa verkossa, mutta myös työhyvinvoinnin ja työelämän kentällä erityisesti Seinäjoen seudulla ja Pohjanmaalla.
– Moni haaveilee verkkokurssien toteuttamisesta niin sanotun passiivisen tulon takia. Taustalla on kuitenkin valtavasti työtä ja vuosittainen markkinointibudjetti on suuri, Mia kertoo.
Yritystoiminta on kasvanut ja tällä hetkellä apuna on markkinoinnin tekijä ja asiakaspalvelusta vastaava.
Mian ensimmäinen verkkokurssi, Varjon Voima, syntyi jo ennen korona-aikaa. Suosituin kurssi, Vagushermo ja jooga, syntyi muutamaa vuotta myöhemmin Piirin joogasalilla, eikä sen alun perin ollut tarkoitus olla verkossa tarjottava kurssi. Kun se kuitenkin tuli heti täyteen, seuraavaan järjestettiin asiakkaiden toiveesta myös etäosallistumismahdollisuus. Lopulta sama kokonaisuus kuvattiin verkkokurssiksi, ja sitä on nyt myyty lähes miljoonalla eurolla. Syy siihen lienee se, että vagushermon merkitys palautumisessa on ollut isosti esillä. Sanmayalle se oli alku uudenlaisen verkkobisneksen ja monien muiden kurssien rakentamiselle.
Vuonna 2025 Mia sai Liiveristä tukea uuden tuotteen lanseeraamiseen BtoB -markkinoille. Tuen avulla syntyi esihenkilöille ja johtajille tarkoitettu Johda ja voi hyvin – valmennus. Jatkossa Mia aikoo panostaa työhyvinvoinnin edistämiseen ja tuottaa palveluita entistä enemmän yrityksille.
Palveluillaan Mia haluaa tukea vastuullista ja kestävää työkulttuuria, jossa ihmiset organisaatioiden ja yritysten resursseina voivat hyvin ja heidän jaksamistaan tuetaan.
– Kuluttaja-asiakkaiden näkökulmasta vastuullisuus on myynnin etiikkaan liittyvien kysymysten ja myynnin eettisten asioiden noudattamista.
Sanmayan sisällöistä huokuu aitous, josta Mia on saanut myös paljon hyvää palautetta myös asiakkailta. Somevideot ovat tarkoituksella simppeleitä, sisältö on tärkein.
– Ei ikinä tiedä, mikä somessa toimii, joten teen paljon kokeiluja, enkä halua käyttää somevideoiden editointiin paljoa aikaa. Kurssien videoiden laatuun haluan kuitenkin jatkossa panostaa aikaisempaa enemmän.
Mia on ollut mukana GENGREEN-hankkeen toiminnassa. Mukana olosta Mia on saanut yhteisöllisyyttä
– On ollut mukava tutustua eri alojen naisyrittäjiin ja saada olla osa verkostoa.
Katso videolta lisää!