Liiveri toteutti Kylille I -hanketta yhdessä muiden eteläpohjalaisten Leader-ryhmien kanssa vuosina 2015-2017. Hanke kannusti kyliä ja niiden yhdistyksiä kehittämistoimissa.
Yhtenä hankkeen merkittävimmistä toimista oli kylien yhteistyöryhmien toiminnan tukeminen ja aktivoiminen. Yhteistyöryhmien avulla pystytäänkin mainiosti lisäämään kylien välistä yhteistyötä ja tiedonvälitystä myös kuntiin päin.
Valtakunnallinen Avoimet Kylät -päivä vakiinnutti asemansa kylien laajassa tapahtumatarjonnassa. Kyliä ja yhdistyksiä autettiin myös muiden tapahtumien markkinoinnissa ja tiedotuksessa, esimerkkeinä harrastajateatteriesitykset ja perhetapahtumat, joilla on merkittävä rooli paikkakuntiensa kulttuuritarjonnassa.
Järjestetyt koulutukset ovat lisänneet kylätoimijoiden viestintä- ja yhdistysosaamista. Koostetuilla nettisivuilla ja esitteillä on saatu näkyvyyttä kylien ja kylätalojen toiminnasta ja palvelutarjonnasta. Myös sosiaalisen median hyödyntäminen on vahvistanut kylien imagon rakentamista ja asukasmarkkinointia.
Lue tästä Kylille I -hankkeen loppuraportti.
Kylille I -hanke sai jatkoa Kylille II -hankkeesta. Vuoden 2019 loppuun jatkuvan hankkeen teemoja ovat kansalaistaidot muuttuvassa maakunnassa, digitaalisuus palveluiden ja viestinnän välineenä, turvallisuus ja varautuminen sekä luonnon ja kulttuurin parhaat palat.